Tuuripeliä, vaiko jalo taito?

Useat huippu-urheilijat tuskailevat asian kanssa ihan mielettömästi, kuluttaen tähän aikaa useita kymmeniä tunteja. Esimerkiksi muuan Matti Heikkinen korostaa haastatteluissa tätä seikkaa välillä liiankin usein. Puhutaan siis kohtuullisen merkittävästä asiasta... Ai mistäkö puhun?

- Kunnon ajoittamisesta.


Muistan kun junnuna urheiltiin, ei juuri ollut merkitystä milloin sitä oli parhaassa tikissä. Silloin keskityttiin urheilemaan monipuolisesti, paljon ja olemaan kunnossa läpi kauden, koska varsinaiset pääkisat oli vasta tulossa ei ollut järkeä herkistellä kuntoa tiettyyn yksittäiseen kisaan, koska tällöin kehittymistä ei olisi tapahtunut. Toki omaa kehoa oli tunnusteltava ja pistettävä merkille mikäli tietyssä kisassa kulki erityisen hyvin (tai huonosti), sekä mietittävä miksi näin kävi.

Lähestyttäessä pääsarjaikää, kuvioihin astui myös kunnon ajoitus. Pari vuotta takaperin kävin hyvää keskustelua aiheesta Lauri Sildin kanssa ja kuulin oikeastaan ensimmäistä kertaa miten huippukunnon ajoittaminen on lähes yhtä tärkeää kuin itse treenaaminen mikäli aikoo nousta isoissa kisoissa palkintokorokkeelle. Tuohon aikaan tiesin miten parhaiten voi ajoittaa kuntoa suurinpiirtein yhtä hyvin kuin mikä on Uzbekistanin presidentin lemmikin lempiruoka...
Olin tunnetusti vuodesta toiseen huonossa kunnossa keväällä ja nousukunnossa syksyllä kun SM-kisat oli jo juostu. Yksittäisiä kuntopiikkejä väläyttelin aina silloin tällöin, yleensä silloin kun kyseessä on viestikilpailu.

Nykyään en voi kehua olevani mikään asiantuntija asiassa, mutta voin sanoa olevani ainakin viisaampi! Tiedän mikä valmistautumistapa toimii omalla kohdallani parhaiten, mikä ravinto toimii (ja mikä ei), millainen verryttely sopii parhaiten yms., olen jopa onnistunut käytännön toteutuksessa useampaan otteeseen. Juttuun on siinä mielessä hankala kenenkään vetää mitään oikeita päälinjoja, koska jokainen on oma tyyppinsä ja jokaiselle sopii erilainen valmistautumistapa. Itselleni esimerkiksi sopii, että kisaa edeltävänä päivänä lepäämisen sijasta teen avaavan harjoituksen tai juoksen kisan, koska diesel-koneeni kaipaa hiukan enemmän herättelyä kuin bensakoneella varustetut yksilöt. Eli kaksipäiväisistä kisoista yleensä toinen päivä on minulle se parempi. Toisekseen syön kisa-aamuna mieluusti suhteellisen tukevasti, niin että starttihetkellä tunnen oloni mielummin puolikylläiseksi kuin nälkäiseksi. Kisa on pilalla mikäli ennen starttia miettii maastossa juoksentelevia kebabeläimiä.

Otanko nyt tuon puuron vaiko jogurtin? peda.net

Viime kausi lyötiin pakettiin käytännössä jo ennen kuin se edes alkoi, ainakin henkilökohtaisten kisojen osalta. Porasin muutaman kisan mieleeni missä haluan juosta hyvin (mikäli paikat kestävät), joista ensimmäinen oli Jukola. Lähtökohdiltaan kisaan ei ollut aivan helpoin valmistautua, takana oli yli 12 viikon juoksemattomuus jonka aikana olin tehnyt ainoastaan korvaavia. Parisen viikkoa ennen Jukolaa pääsin vihdoin juoksemaan. Juoksu tuntui hitaalta, raskaalta ja suoraan sanottuna aika p*skalta. Kaikki merkit sotivat sitä vastaan että Jukolassa voisin juosta hyvin... Miten kävikään? Juoksin 36. nopeimman ajan ja henkilökohtaisesti parhaimman osuusajan koskaan Jukolassa!

Miten tähän päästiin? 

• Viikkorytmitys: edellinen viikko selvästi kovempi, paljon suunnistusta (viikkoon 6 karttatreeniä), pitkiä vaelluksia (pitkillä vaelluksilla minimoitiin juoksun tuoma penikan liikarasitus) ja viikkoon kolme kisaa
• Päivärytmitys: jukolaviikko meni kutakuinkin rytmillä ma: kevyt (juoksutekniikka) ti: kevyt pitkä + kova (suunnistus) ke: todella kevyt to: kevyt pitkä + lyhyt hermotus pe: VL (rennosti rullaillen) la-su: Jukolan viesti, ei siis liian pitkiä rasittavia pätkiä ja treenien välissä oli hyvin aikaa palautua
• Kisapäivän valmistautuminen: osuuteni oli ankkuripätkää edeltävä, eli aamusta juostava valoisa kuudes osuus. Nukuin vähän mutta riittävästi, pyrin syömään ja juomaan aina kun olin hereillä, eli tavallaan huijasin itseäni ettei nyt olekaan yö - näin vältin yöllä syömisestä johtuvan shokkireaktion mikä taas usein pistää vatsan kuralle.
• Ei ollut mitään hävittävää, keskityin täysillä suoritukseen sillä halusin onnistua
• Täysi keskittyminen itse kisaan, kaikki muu oli yhdentekevää sen vajaa 80' suorituksen ajan. Suunnistuksessa ei ollut enää puolikuntoisena varaa antaa muille tasoitusta

Jokatapauksessa en minä, tuskin kukaan pystyy sanomaan sitä oikeaa tapaa kunnon ajoitukseen. Löysin aiheesta asiallisen blogitekstin, jossa asiaa on mietitty hiukan tieteellisemmin ja yksityiskohtaisemmin. 

http://sport-pedagogic.blogspot.fi/2015/02/kunnon-ajoitus-kilpailuun.html

Mielestäni parhaimpaan lopputulokseen pääsee, kun urheilija räätälöi itse (tai valmentajan kanssa) omalle kohdalleen parhaiten sopivan valmistautumistavan. Täytyy muistaa että ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa, eikä myöskään vääriä tapoja. Vaikka tietäisi miten huippukunto omalla kohdalla ajoitetaan, on se myös onnistuttava toteuttaa käytännössä. Usein tässä kohtaa onnistujat erotellaan epäonnistujista. 

Oman oikean tapansa voi löytää vain rohkeasti kokeilemalla. Joskus vaan on epäonnistuttava ennen kuin voi onnistua, joten ei muutakuin omaa tapaa etsiskelemään. Keskity pääkisoihin ja suunnittele jo ennen kilpailukauden alkua, mitkä kisat ovat pääkisojasi. Tarkoitus ei ole olla aina huippuiskussa, kun lyödään numerolappu rintaan vaan riittää kun teet huippusuorituksen tärkeissä paikoissa. Suunnittele siis valmistautumisesi pääkisaan, pienempiin kisoihin voit aina kokeilla eri valmistautumistapoja huoletta sillä niillä ei ole suurta merkitystä ja tällä tavoin saatat löytää sen oikean tavan.

Joskus täytyy myös juosta huonosti, Inov-8 Trail Cup. (c)Heikki Virekunnas

Tällä kaudella olen onnistunut kunnon ajoittamisessa lähes täydellisesti. Halusin juosta HiKin 10mila ykkösjoukkueessa, 10mila alleviivattiin punakynällä jo kauan ennen kauden alkua (Sildien menetys KooVeeseen entisestään lisäsi taistelu-/treenitahtoa). Halusin myös juosta 10milassa hyvin, juoksun jota ei tarvitse jälkikäteen hävetä. Kolmas tavoite oli Huippuliigaan pääseminen ja siellä juosta TOP10.

Kaikki tavoitteet toteutui lukuunottamatta TOP10 juoksua Huippuliigadebyytissä, ehkä ahnehdin liikaa sillä juoksin viiteen päivään kolme kovaa kisaa (10mila, Inov-8 Trail Cup ja Huippuliiga). Se oli yksinkertaisesti liikaa ja myönnän jälkikäteen virheeni. Jokatapauksessa kevät on mennyt lupauksia antavasti, olen pysynyt ehjänä, terveenä ja ennenkaikkea saanut itseluottamusta nostattavia juoksuja alle, mitkä toivottavasti poikivat menestystä tulevaisuudessa!

SM-keskaria ja Jukolaa malttamattomasti odottaen,
M

Unelmista totta

Viikonloppuna suunnistettiin 10mila Ruotsin Skepptunassa. Kyseessä oli suunnistus-urani neljäs startti 10milassa ja samalla ensimmäinen kivenkovassa Hiidenkiertäjien ykkösjoukkueessa.

7 Hiidenkiertäjät 1

1. Perttu Sorsa 13.1 km

2. Olle Kärner 10.4 km

3. Matti Kivelä 16.5 km

4. Tomi Närvä 8.6 km

5. Oskari Liukkonen 11.4 km

6. Jukka-Pekka Seppänen 7.5 km

7. Mikko Patana 10.2 km

8. Valentin Novikov 12.6 km

9. Olli-Pekka Koistinen 8.5 km

10. Leonid Novikov 17.5 km

Kyseisellä joukkueella lähdettiin matkaan (mikä ei lopulta ollut lähellekkään lopullinen kokoonpano), tavoitteena sijoittuminen TOP10. Moni ei varmastikaan olisi veikannut HiKiä lähellekkään kymppisakkia, parin viimeaikaisen juoksijamenetysten vuoksi. "HiKi on heikentynyt" juoruttiin kaikkitietävällä suunnistus.netin pesupaikallakin jo viikko ennen varsinaisen viestin alkua. 

Usko omiin mahdollisuuksiin järkkyi varmasti myös monella seuran sisällä, olihan alkukauden viesteistä käteen jäänyt pelkästään pettymyksiä ja sijoittumisia sijoille ynnä muut (Kevätyön Viesti 23. & Finnspring 26. ja 28.). Valmennusporras jaksoi kuitenkin uskoa meihin ja valoi uskoa joukkueeseen ennen 10milaa - virheet pois niin kaikki on mahdollista. Yksinkertaista, eikö vain?

Pertun suunnittelema yhteinen seurannostatus -ilta jäi ennen kisaviikonloppua järjestämättä, mutta asia korjattiin extempore menolaivalla kun Perttu voitti yhdessä seuran yhteistyöllä Paf:n järjestämän Paf Game Shown ja 5000€! Hengennostatusilta tuli kuin tulikin. 

Kuvia Game Showsta.

Laiva seilasi turvallisesti satamaan, jotkut viisi tonttua rikkaampana ja muut vähintäänkin yhtä tyytyväisinä. Pian päästiinkin haistelemaan tunnelmaa kisakeskuksessa, jossa merkillepistettävää oli kova yhteishenki mikä seuran sisällä vallitsi. Asian oli pistänyt merkille myös valmennusjohto, joka hehkutti ettei tälläistä ole havaittu 35 vuoteen.

Itse kisan kulku löytyy on luettavissa Hiidenkiertäjien nettisivuilta, joten en ala sitä sen kummemmin käymään läpi. Senverran voin kertoa lyhykäisyydessään, että dramatiikkaa riitti ja paljon, epäonnea ja muutamia käsittämättömiä yhteensattumia. Toivottavasti useamman vuoden epäonni-kiintiö tuli kerralla täyteen. Ottaen huomioon yön kulku, voi 16. sijaa pitää kovana suorituksena, joka valaa rutosti uskoa etenkin tulevaan Jukolan viestiin.

Upea hetki

Unelmista totta

Lähtölaukaus kajahti ilmoille ja 333 joukkuetta säntäsi hämärtyvään maastoon. Seurasin ensimmäiset kaksi osuutta nenä kiinni nettilähetyksessä, mikäli maastosta/radasta/hajonnoista selviäisi paljastuksia. Hajonnat näytti olevan ruotsalaiseen tapaan selkeitä ja hajonnoilla ainoastaan 2 eri vaihtoehtoa. Ei siis mitään tähtitiedettä. Maasto näytti pahalta yösuunnistusmaastolta, pienet korkeuserot missä oli helppo tehdä virhettä ellei suunta pysynyt oikeana. 

20min ennen legendaarista "långanattenia" ylimääräistä sydämentykytyksiä aiheutti Matti Kivelän sairastuminen. Myös minulle heitettiin kysymys "oletko valmis juoksemaan Matin tilalla?". Onneksi Oskari oli heti valmis heittäytymään tiukkaan paikkaan, koska itse hiukan epäröin. Näillä mentiin ja oma osuus pitäytyi suunnitellussa 4. osuudessa.

Långanattenilla Kratovin ja Timo Sildin vetämä letka antoi yli 50 joukkueelle uuden mahdollisuuden. Niin myös meille, sillä Osku roikkui pitkän "valomadon" jatkeena alle minuutin päässä kärjestä. Pääsin siis huippupaikassa maastoon, hieno ja uusi tilanne jo lähtöhetkellä kun kärki on noinkin lähellä.

Lähdin maltillisesti liikkeelle, kuroin K-pisteelle mentäessä välit kiinni edellä meneviin joukkueisiin ja ehdin tutustua huolella tulevaan kolmen vartin suunnistustehtävään. Näin mietittynä aika on lyhyt keskittyä pelkästään itse asiaan, eikä antaa häiriötekijöille valtaa. Todellisuudessa yksikin minuutti on maastossa pitkä aika, jona saatetaan edetä suunnistaen 250m, yksikin pieni herpaantuminen yllättävästä tilanteesta ja peli voi kaatua siihen!

GPS-jälki

L-1. Maltilla tunnustellen vauhtia ja tutkaillen muiden tekemisiä letkan mukana, kaikki näyttää valuvan samalle rastille ja rasti näkyy kauas. Parantelen hiukan asemia rastille tultaessa ja rastilta lähdettäessä.

1-2. Jatkan sijoitusten parantelua ojan ylityksen jälkeen, mutta koko letka näyttää rastia lähestyttäessä levittäytyvän haravamuodostelmaan, joten alan itsekin paikantamaan itseäni. Lopulta tajuan tulleeni apukäyräkumpareiden ohi ja korjaan vasemmalle. Göteborg näytti GPS:n mukaan hiukan jopa karanneen tällä välillä, mutta onneksi tuli takaa-ajetuksi myöhemmin.

2-3. Suunnalla tien päähän, josta ajouraa pitkin palan matkaa ja leikkaus suon yli mäkeen. Juoksen hajontarastin kautta omalle kivelle. Tällä välillä ohitin mm. KooVeen jo toiseen otteeseen.

3-4. Käsittämätön väli, käytännössä koko letka vetää rutkasti oikealle. Todella epämääräinen alue, mutta suon reuna paljastaa, että olemme liikaa oikealla.

4-5. Pidempi väli. Suoraviivaisesti tielle ja siitä juomarastin jälkeen leikaten pellolle mistä luukutusta rastikumpareelle. Juoksu tuntuu todella hyvävoimaiselta, ohittelen joukkueita ja tunnen oloni vahvaksi.

5-6. Muut hakevat polkua tossun alle vasemmalta. Katson kierron turhaksi, koska lopussa joutuisi nousta ja könytä vihreän läpi. Päätän vetää suoraan, saan perääni muutaman joukkueen mutta vedän välin käytännössä yksin. Näen Göteborgin valon kaukana mäellä pummaamassa ja itsekin vedän pienen varmistuskaarroksen oikealta, mutta kutoselle saapuessa olen yhä samoissa asetelmissa. 

6-7. Kaikki näyttää puskevan samaa uraa kohti TV-rastia, kohentelen jälleen muutaman sijan ja edellä vilahtaa mm. Haldenin paita. Tähän mennessä ei mitään huolestuttavia virheitä ja jaloissa tuntuu hyvältä.

7-8-9-10. Hajontaa, Terä laskee vasemmalle rinteeseen ja osa jatkaa suoraan, varmistan olinpaikkani ja jatkan mäen reunaa seuraten rastille. 9. & 10. löytyy helposti ja ohitan tällä välillä esim. KooVeen ties monetta kertaa. Hoen itselleni, että nyt ei saa tulla enää pienintäkään virhettä.

10-11. Tiukalta näyttävä rastipiste, suunnalla kumpareita seuraillen näen ampumalavan ennen rastia ja siitä onkin helppo pudotella alas rastille avosuolle.

11-12. Kenkimisväli. Vedetään Frolin kaverin kanssa vilkku päällä oikealta letkan ohi ja päästään edellä kajastavien lamppujen perään. Mäessä varmistus avokallionenästä ja ampumalavasta ja tullaan rastille kuin telkkä pönttöön.

12-13. Pitkä väli. Vauhdilla tielle ajouraa hyväksikäyttäen. Tielle päästessä huomaan edellä olevan enää muutamia lamppuja. Joukossa KR, TuMe yms. kovia seuroja. Tässä vaiheessa tajuan ensimmäistä kertaa, että kärkiletkassa ollaan! Kylmät väreet iskevät iholle ja saan entisestään boostia, niin että kelaan ohi KR:n ja RR:n. Osa jatkaa suoraan tietä takakautta rastille, mutta totean tien mutkasta suoraan rastille olevan nopeampi ja ohitan tällä valinnalla mm. TuMen joka kiertää alhaalta.

13-14. Ei ongelmia, suoraan kuviorajalle ja kulmasta suunta säilyttäen rastille. 

14-15-16. Viimeinen hajonta. Rastipisteet tiheikössä saattaa olla yöllä pahoja, mutta tarkasti suunnistaessa rastit löytyy ongelmitta. 16. pieni kaarros oikealla sijaitsevan kumpareen kautta rastille. Tässä vaiheessa vedetään Frolin kaverin kanssa vuorovedoin, takaa kuuluu askelia, mutta pysytään letkan kärjessä. 

16-17. Kovaa kenkimistä kohti viimeistä rastia, tielle tultaessa ollaan hiukan oikealla rastista ja huomaan samassa TuMen leimaavan viimeisellä rastilla. Kuulutus ja yleisö pitävät meteliä enkä saa mitään selvää, ilmeisesti kärkiletkassa tullaan.

17-M Kaikki peliin, loppusuora ei ole vahvinta osaamistani, mutta ohitan RR:n kaverin jo toiseen otteeseen? HiKiläiset hurraavat hulluna ja samalla huutavat että "sekunnit pois". Oikea kartta telineestä ja kartta seuraavalle, tehtävä suoritettu. Fiilis on loistava, ei väsytä ja suupielet pyrkivät väkisinkin kääntymään ylöspäin enkä meinaa vieläkään uskoa mitä tuli tehtyä. Koitan pysyä maltillisena leimantarkistukseen saakka jos vaikka ruotsalaiseen tapaan leimaa ei olisi rekisteröitynyt joltain rastilta. Kaikki OK ja tunteet pyrkivät pintaan. Sekavin tuntein halaan maalissa odottavaa huoltaja Janne Heikkaa ja otan ilon irti. Urani paras suoritus kovaan paikkaan, suurviestissä kärkiletkassa vaihtoon ja osuuden 3. nopein aika, uskomatonta!!!

Ilme kertoo kaiken.. (c)Pekka Luoma

Jos joku olisi etukäteen väittänyt, että tulet 10milan neljänneltä osuudelta kärkiletkassa vaihtoon ja juokset osuuden 3. nopeimman osuusajan, olisin melko varmasti kysynyt että unohtuiko lääkkeet?

Jälkikäteen tarkasteltuna kohdalle sattui lopun hajonnoista se pisin vaihtoehto, 50m pidempi kuin esimerkiksi kärjessä vaihtaneella TuMella. Kuka tietää miten olisi käynyt jos hajonnat olisivat olleet toisinpäin, olisiko tullut vielä isompi JYTKY ja haastattelussa olisi nähty mustien värien sijasta puna-musta-valkoista? Jokatapauksessa ei auta jossitella, hajonnat oli näin päin, olen enemmän kuin tyytyväinen tulokseen ja tämä antoi rutkasti itseluottamusta tulevaan. Ehkä jo seuraavalla kerralla on minun vuoro antaa haastattelu suuressa viestissä!

Huomenna ohjelmassa on uran ensimmäinen Huippuliiga startti. Sielä tavoitteena sujuva ja hallittu suoritus jota ei tarvitse kisan jälkeen hävetä!

Näkyilee toivottavasti huomenna TV-kameroissa!

Tomi

Ps. juttu vauhdilla kirjoitettu, en vastaa tekstissä lymyävistä kirjoitus-/asiavirheistä