Vammailua

Männä mannasta

Viime mannasta on aikaa. Kisan jälkeen kilpailukeskuksesta linja-autoille kävellessä totesin jätkille olevani ensivuonna (-14) tiomilassa kovassa iskussa ja nimeni löytyvän 1. joukkueesta. Siinä hiukan poikien kanssa naureskeltiin ja todettiin että olisihan se kovan työn takana...

Kukaan ei oikein tainnut ottaa uhoa tosissaan, liekö minä itsekään seisoneeni täysin sanojeni takana vai oliko sekin vaan perus "ens kauel" -heitto. Tosiasia kuitenkin on, että se onnistumisen tunne mitä syksyn kisoissa koin monen vuoden hiljaiselon jälkeen oli jotain niin uskomatonta etten halunnut jättää sitä yhden syksyn kokemukseksi. Halusin kokea sitä yhä enemmän, joten oli tehtävä muutoksia

Koko talven reenasin mielessäni 1.joukkue ja 10mila. Se oli ehdottomasti tavoite nro:1. Kauden jälkeen en pitänyt ylimenokautta, en tarvinnut sitä enkä halunnut heittää hyvää kulkua hukkaan. Aina kun väsytti, potkin itseni (tai kämppikseni potki minut) liikkeelle muistuttamalla 1.joukkueesta. Viimeistään Portugalin onnistumisista hämmästyin kuinka nopeasti tulokset paranivat ja kehitystä tapahtui. Ensimmäistä kertaa totesin (toki hiljaa itsekseni), että tavoitteeni on ihan realistisesti tavoitettavissa.

---

Nyt starttaa 6 viikko jalkavaivojen kanssa. Maanantaina kävin mm. Pekka Koskelan henkilökohtaisen hierojan pakeilla (saattoi kestävyysurheilijan pohkeet tuntua niihin tukkeihin verrattuna melkosilta riu'uilta). Arilla on myös kestävyysurheilijataustaa ja kokemusta aina olympiajoukkueen hierojana toimimisesta, eli varmasti pääsin osaavan kaverin käsittelyyn.

Penikkaa auottiin ja samalla Ari kävi läpi molemmat jalat kokonaan. Penikka osoittautuikin todella hankalaksi tapaukseksi sekä lisäksi molemmista jaloista piriformikset olivat jumissa mikä voi olla syynä jalan säteilykipuun. Lisäksi syväjumia löytyi pahoin takareisistä, mistä Ari puhuikin että nämä kun saadaan auki - lähtee 10km ajasta minuutteja. Olisihan se kauheaa mikäli näin käy...;)

Uusi aika on varattu lauantaiksi. Tällähetkellä olen odottavaisin mielin ja toivon, että muutoksia tuntuu pikaisesti. Jälleen on pakko todeta kuinka urheilu osoittaa arvaamattomuutensa. Tänävuonna siis tiomila jää osaltani pelkästään haaveeksi, eniten harmittaa koska en päässyt antamaan lainkaan tiomila -näyttöjä. Ahnehdinko liian suuria paloja? - En tiedä, aion selvittää enkä halua samaan tilanteeseen enää koskaan. Vaikka takana on kaikkien aikojen paras ja ehjin harjoittelukausi, niin nykytilanne ei anna aihetta iloon. 

Lähiaikoina luvassa harjoittelusta vammailun aikana sekä toivottavasti vammailun jälkeen.

Treeni-iloja

Tomi

Kun nastarit otti loman kohti valoo

Helmikuun lopussa lennin Hikin edustuksen imussa pariksi viikoksi Portugalin aurinkoon.

Viime etelän leirityksestä olikin aikaa, joten tästä mahdollisuudesta täytyi repiä kaikki hyöty irti. Suomessa kun urheilijan tie huipulle on tehty valmiiksi mahdollisimman kivikkoiseksi, ettei sitä moni pysty taikka ole edes mahdollisuutta lähteä kulkemaan. Tähän vielä kun lisätään urheileva opiskelija, niin pelkästään opintotuen varassa elelevä voi etelän leirityksistä haaveileva haudata haaveensa samantien. Ja syvälle.

Jo etukäteen tein itselleni selväksi että satsaus kisoihin jätetään myöhemmäksi sillä pääkisat ovat vielä edessä. Tärkeimpänä pidin kuitenkin POM:in WRE keskimatkaa, johon valmistautumisena vietin edellisen iltapäivän lepäillessä. Kisat koluttiin reenien ohessa ja sen kummempia säästelemättä. Mielummin pyrin juoksemaan kaikki maastomatkat kisavauhtisesti.

Leiriin valmistautuminen oli pitkään sujunut ongelmitta ja lähes toivotulla tavalla. Kaksi viikkoa ennen lähtöä sairastuin flunssaan. Edellisestä kunnon sairastelusta ehtikin kulua yli vuosi, joten olihan tämän katkottoman reeniputken joskus tultava tiensä päähän. Flunssa viipyili kropassa yli viikon ja vaati tietysti veronsa juoksuvireestä. Vaivoin pääsin juoksemaan vajaa viikko ennen lähtöä eikä lähtöpäivänäkään olo ollut täysin terve.

Itse leiritys oli mielestäni todella onnistunut. Lauri laati leirille tiukan harjoitussuunnitelman, joka sisälsi kiteytettynä 6 kisaa, 8 treeniä maastossa, pitkän vaelluksen sekä lisäksi perusmättöä.

Äijät valmiina, missä gepsit?

Kevyen 24h matkustuksen jälkeen Vaasan Gerbyntieltä aina Portugalin Viseun Santariin, lähdimme tekemään lähempää tuttavuutta paikallisiin piikkipusikoihin. Mikä iloinen jälleennäkeminen!

Kaiholla muistelen parin vuoden takaista yhteentörmäystä kaktuksen kanssa.

Maastotyyppi tuli samantien selväksi. MCO:n paripäiväisissä kisoissa riitti kavuttavaa, haastavaa ja pienipiirteistä kalliosyherikköä. Piikkipusikoista puhumattakaan. Siis kaikkea mistä suunnistaja voi vain haaveilla! Pystyvihreää ja vihreää oli välteltävä mahdollisimman paljon sillä eteneminen niissä kohdin oli paikoin lähes mahdotonta.

Löin samantien Hong Kongin edustajalle luun kurkkuun @J. Oliveira

MCO lähti nihkeästi liikenteeseen. Olin keskimatkalla sekä hapoilla, että pahasti hukassa. Pistin hapokkuuden sairastelun ja edellispäivän matkustamisen piikkiin. En yksinkertaisesti ollut palautunut. Seuraavan päivän pitkämatka kauhistutti jo ennalta pituudellaan ja noususummallaan. 14,3km ja lähes 700m nousua kesyttää kovakuntoisemmankin pihkaniskan. Omat energiavarastot ja taidot riittivät n. 8km:n kohdalle missä väliajoissa olin vielä toisena ennenkuin noutaja tuli. Loppumatka kontattiin maaliin pelkästään pohjalaisella sisukkuudella.

Tomi ottamassa tukea rastipukista ©J. Oliveira

Tomi selvittämässä miltä lippu näyttää jalkojen välistä katsottuna @J. Oliveira

Vaikka MCO:n kisat eivät menneet halutulla tavalla, ensimmäiset WRE -pisteet lämmittivät kuitenkin mieltä. Lisäksi olin parin päivän aikana pystynyt parantamaan kaivattua suunnistuksen sujuvuutta selvästi. Vaikka pieni voimattomuus ja flunssanpoikanen vaikeuttivat reenaamista aluksi, en antanut asian suuresti vaikuttaa omaan tekemiseen. Pyrin tekemään harjoitukset kuitenkin kroppaa kuuntelemalla, mielestäni tähän tulisi aina ehdottomasti pyrkiä.

2 päivää ennen POM:n ensimmäistä kisaa, olo tuntui ensimmäistä kertaa terveeltä. Oli se sitten keskiviikkoillan ja isäntäperheen tarjoaman pizzan- ja viininmaisteluillan tai Välimeren ilmaston ansiota. Jokatapauksessa olin tilanteeseen tyytyväinen. Leiriväsymys alkoi jo kangistaa vetreitä lihaksiani, mutta siitä huolimatta juoksuvire kohosi leirin loppua kohden.

Pommin kisoista jäi huomattavasti parempi maku suuhun. Kartoista ei niinkään. Kartat olivat nimittäin mallia jpeg ja tulostettuja. Piikkipuskan ensin repiessä karttamuovia ja senjälkeen pikku pulahdus (mistä mallisuoritus alla) niin sotku oli valmis. Tuloksena loppuradasta tuli paljon seikkailuhenkisempi. Ongelmaan oli ainoastaan yksi ratkaisu - kahden kartan taktiikka. Problem solved!

Tomi virkistystauolla ©J. Oliveira

WRE keskimatkan kilpailu sujui omasta mielestä parhaiten jos jättää viimeisen päivän takaa-ajon huomioimatta. Keskimatkalla olin tyytyväinen etenkin alkumatkan tiukkaan säksätyspätkään minkä kolusin virheettömästi. Keskivaiheilla ja lopussa tuli toki virhettä mikä tiputti sijoitusta, mutta kokonaisuudessaan tässä kisassa oma rutiinitaso oli korkeimmillaan. Sitä sanoo myös My-O analyysi.

Loppukiteytys: Maastot priimaa ja haastavia, kartat vähän turhankin pikkutarkkoja, onnistuneet kisat ja Laurilta erinomainen leiriohjelma. Ainoastaan kisasään suhteen jäi petraamisen varaa. Alkuleiri oli toipilaana vaikea, enkä voinut ottaa ihan kaikkea irti mitä otettavissa oli. Säästyin ilman suurempia vaivoja ja pystyin nostamaan tasoani kokoajan leirin loppua kohden. Olen tyytyväinen myös siihen, että huomasin ottaneeni isoja kehitysaskelia verrattuna viimekauteen. Matkaa huipulle on kuitenkin vielä paljon. Sinne pääseminen vaatii ehjiä harjoituskausia, sekä paljon tukea.

Huomasin itsessäni saman heikkouden minkä myös Lauri oli pannut merkille. Virheet joita teen, aiheutuvat usein tilanteesta jolloin näen kilpakumppanin maastossa. Tiedottomasti minulle tulee ylimääräinen kiire ja hoppu, mikä johtaa huolimattomuuteen näkyy virheessä. Tähän seikkaan aion jatkossa kiinnittää erityistä huomiota. Heikkoushan ei valitettavasti parannu muutakuin harjoittelemalla.

Tuloksiin löytyy linkkejä "Kalenteri" -osiosta sekä tarkempaa leiriraporttia pitäisi ilmestyä Hiidenkiertäjien nettisivuille jossain vaiheessa. Myös leirin rytmitys on siinä nähtävissä, joten olkaa valmiina kun juttu tulee uunista ulos!

Kun kotisuomesta ei löydy lunta

Nykytilanteesta voisin avata senverran, että kotimaisen suunnistuskauden avaus osaltani viivästyy. Portugalin jälkeen sain hyvän treenijakson alle, mutta ahmin ilmeisesti liian isoja paloja mikä nyt kostautuu. Penikkavaiva alkoi hiipien mutta yltyi sietämättömäksi 1 1/2 viikkoa sitten. Senjälkeen muutama juoksuaskelkin on tuntunut pahalta. Nyt odotellaan lekurin pöydälle pääsyä ja röntgenkuvan tuomiota, mikä poissulkisi toivottavasti rasitusmurtuman mahdollisuuden.

Tälläistä tilannetta ei toivo kenellekkään. Juoksukelit paranevat päivä päivältä ja kesä tekee tuloaan. Joka päivä täytyy hammasta purren tehdä korvaavaa, että edes jonkinlainen perustaso pysyisi yllä. Kateellisena samalla katson vierestä kun muut nauttivat juoksemisesta. Elämä ei aina ole oikeudenmukaista eikä urheilija tervettä päivää näe.

Kun pystytte harrastamaan sitä mitä haluatte, niin nauttikaa vaikka tavotteiden saavuttaminen voikin välillä tuntua raskaalta ja ylitsepääsemättömältä. Sillä minä en tällähetkellä pysty ja voin kertoa että ei ole kaikkein mieluisin tilanne! 
Tomi