Taistellen läpi Jukolan yön

Hetken täytyi vetää henkeä ja rauhoittua, että sai kerättyä ajatukset kasaan ja pystyin kirjoittamaan mitään järkevää Jukolan viestistä. Pettymys yöllisen tapaturman seurauksista oli suuri ja koville ottaa edelleen, mutta ehkä tästä eteenpäin alkaa ne negatiivisetkin asiat taas kääntymään positiivisiksi.

Hiidenkiertäjät 1, yömiehet asianmukaisesti mustissa.

Ensinnäkin, kesän onnistumisien kautta raivasin tieni ensimmäistä kertaa ykkösjoukkueeseen neljän vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen. Tuntui todella hienolta kun heti 10milan jälkeen toinen pitkäaikaisista unelmista oli käymässä toteen. Joukkueesta napsahti pitkähkö tärkeä 2-osuus, joka allekirjoittaneelle yömieheksikin tituleeratulle kaverille sopisi kuin nenä päähän. Itseluottamus oli viimeaikaisten treenien osalta hyvä, vaikkakin pieni kysymysmerkki oli lyötävä päivän herkkyydelle johtuen siitä että 40h työviikot rakennustyömailla vaikuttavat, halusitpa tai et, fyysiseen vireyteen.

Kenties saman puun juurelta? Hiidenkiertäjien joukkue vm. -85-87

Moni tuli innokkaasti harppoen kysymään minulta ennen starttia, "jännittääkö"? Olinhan ykkösjoukkueen noviisi, ainut kenellä ei ole aikaisempaa kokemusta näin kovista paikoista joten kysymys kaiversi varmasti monen mielessä. Vastasin tietenkin kylmän viileästi "Ei jännitä", vaikka todellisuudessa jännittikin. Tottakai kisajännitys on aina läsnä, enkä voi kieltääkään jännittäneeni, mutta en totta puhuen huomannut vaihtopuomilla karttaa odotellessani mitään tavallisesta poikkeavaa. Väittäisin että henkilökohtaisissa kilpailuissa jännittää enemmän, koska niihin monesti lähtee yrittämään liikaa mikä taas päättyy lähes aina katastrofiin. Viestissä meillä on takana niin vahva joukkue, että mitään sankaritekoja ei vaadita vaan riittää kun tekee sen oman hyvän suorituksen ja se yleensä riittää korkealle, joten mitä sitä turhaan liikoja jännittämäänkään?

GPS-seuranta
TV-lähetys (1:39:00-2:57:00)

Mikko Patana teki avausosuudella sen mitä vaadittiin, tuli kärkiletkassa vaihtoon ja pudotti samalla Kytäjä-Jukolan avausosuuden apinan harteiltaan. (Lue myös Patanan juttu)
Pääsin siis unelmapaikassa maastoon, edellä mm. KR ja entinen seurakaveri KooVeen Lauri Sild. Mikon viimeiset ohjeet puomilla kuului näin: "Nauti!". Nauttimaan lähdinkin, juoksu tuntui hyvältä, lamppu toimi, suurviestin kärkiletkassa maastoon ja yleisö eli mukana hetkessä. Tuollaista hetkeä pääsee harvoin kansallisen tason suunnistajana kokemaan!

"Loppujen lopuksi nautin n. 7km verran joka hetkestä, mikä vaihtui yllättäen täydeksi tuskaksi."

Matkalla K-pisteelle kartta auki, yleiskatsaus tulevaan rataan ja suunnitelma valmiiksi ykkösvälille. Ykkönen sijaitsi kutakuinkin niillä seuduilla mihin olin sen ennakkokaavailuissakin piirtänyt vanhoille kartoille, nyt vaan kyseessä oli kilpailutilanne eikä enää istuttu kotona pöntöllä läpikäymässä välejä. Vasemmanpuoleinen valinta houkutti enemmän ja tuohon valintaan olisin myös todennäköisesti päätynytkin mikäli tilanne olisi ollut toinen. Nyt edellä oli kovia joukkueita, joten päädyin tarkkailijan rooliin. Jälkäteen vasemmalta tultiin kun tultiinkin kovempaa ykkösrastille.

Ensimmäiset 5,5km suunnistus pysyi täysin hallinnassa, meno tuntui maltilliselta ja ainoastaan tielle tai polulle tultaessa iskettiin tossulla kovempaa. Pystyin hyötymään tarkkailijan roolista usein kuittaamalla aivan rastiympyrässä etummaisten tehdessä pientä virhettä. Tämä säästi ennenkaikkea voimia ja samalla nosti itseluottamusta.

Hetki ennen tapaturmaa.

8. rastilta lähtiessä rullailtiin alamäkeen letkan mukana mm. Sildin kanssa omasta hajonnasta liikaa oikealle ja oltiin jääty keskimmäistä hajontaa kiertäneille n. minuutin verran seuraavalle TV-rastille tultaessa. Rastipistekin (kumpare tiheikössä) oli yöllä todella haastava, mitä lähestyttiin enemmän haravamuodostelmassa kuin sitä tutummassa jonossa. 10. ja 11. rasteille otin puolestaan ohjat omiin käsiin ja siirryin vetopuuhiin, Laurin tehdessä hiukan omia valintoja. Tässä vaiheessa ei ollut aavistustakaan missä kärki menee, olimme kuitenkin selvästi kakkosletkan miehiä.

7 kilometrin yöllisen taivalluksen jälkeen tuuri alkoi ottaa suurempaa roolia. Ensin iskin 11.-12. välillä KooVeen kantaan, mutta Laurin kaartaessa mielestäni aivan liikaa oikealle päätin lähteä korjaamaan takaisin kohti rastiväliviivaa (jälkikäteen GPS-seurannasta tulkittuna ehkä ratkaiseva virhe). Tiheiköstä hädin tuskin selvittyäni onnistuin kampeamaan jalkani risukossa niin että seurauksena tunsin jalassa vihlovaa säteilevää kipua. Tästä eteenpäin viimeiset 5,5km oli täyttä tuskien taivalta, taistelua jalan pahenevaa kipua ja kramppeja vastaan. Loppujen lopuksi nautin n. 7km verran joka hetkestä, mikä vaihtui yllättäen täydeksi tuskaksi.

Vaikka se epäterveelliseltä tuntuikin, päätin että loppuun asti könyän vaikka pää kainalossa jos tilanne niin vaatii. Hitaasti mutta varmasti poimin seuraavat rastit, keskittymisen välillä karkaillessa liikaa ylämäissä toimimattomaan jalkaan ja alamäissä puolestaan täytyi varoa aiheuttamasta jalalle liian kovaa iskutusta. Loppua kohden jokaisella rastivälillä jäin tasaisesti lisää kärkeen, osittain myös lopussa tehtyjen virheiden vuoksi, mutta pääsyy on kuitenkin toinen.

Juoksuaskeleet päättyivät viikonlopun osalta tähän

Vaihtoon saakka onnistuin kuitenkin raahautumaan hyväksytysti säilyttäen käytännössä teoreettiset mahdollisuudet takaisin kärkikahinoihin, mutta sekös ei paljoa lohdutusta tuonut nuorelle miehelle ja osuuden jälkeen ensiavussa nähtiin hyvin pettynyt, vähäsanainen mies. Eniten harmitti joukkueen puolesta, joka muiden kovien juoksujen ansiosta olisi mahdollisesti taistellut ihan kärkisijoista. Ilmeisesti oppirahoja on maksettava vielä vähintään vuoden verran ja oltava ensi kaudella yksinkertaisesti vahvempi sekä osattava pitää paikat ehjänä loppuun saakka!

8. sija pistää kuin pistääkin hymyilyttämään

Väliajat
Tulokset
WorldofO:n GPS-analyysit

Viestiin kuin viestiin pätee osuvasti sanonta - "Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki", tällä kertaa se oli allekirjoittanut itse. 8. sijaan täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, sillä TOP 10 pääseminen ei ole Jukolassa nykylaajuudessaan todellakaan mikään itsestäänselvyys. Tarkempaa juttua viestin kulusta luettavissa Hiidenkiertäjien sivuilta.

Tänään edessä on elämäni ensimmäinen magneettikuvaus, siellä toivottavasti selviää tarkemmin mikä on jalan tilanne ja ennen kaikkea milloin pääsee taas takaisin sorvin ääreen!

Jalan kohtaloa odotellen,
Tomi