Urheilun merkitys

Ensimmäinen plaketti ja hymy herkässä

Kaksi kertaa päivässä, seitsemän kertaa viikossa, 19 vuotta elämästä, 600 tuntia vuodessa, yli 5000 euroa kaudessa, 6000km vuodessa (hyvälumisina talvina enemmän) ja kirsikkana kakun päälle - vuodessa jopa 50 000km matkustelua urheilun parissa. 

Siinä muutama fakta urheilun vaatimista panostuksista. Arkipäivää urheilijoille, mutta ehkä outoja asioita normaaleille kaduntallaajille jotka näkevät ainoastaan korokkeella hymyilevän urheilijan eikä työtä/uhrauksia menestyksen takana.
Nämä uhraukset kertovat miten tärkeää roolia urheilu elämässä esittää. Aikaa ja rahaa urheiluun saa upotettua mielin määrin, käyttäisin ehdottomasti enemmänkin jos joku sitä pystyisi lisää jakamaan.

Urheilijan arki lähtee kiireisesti käyntiin heräämisestä. Välitön kroppa-analyysi tapahtuu automaattisesti joka aamu sen kummempia miettimätä.
- Olenko väsynyt, onko kipuja, johtuuko tämä aamutukkoisuus allergiasta vaiko alkavasta flunssasta?  ja kaikkein tärkeimpänä;
- Pystynkö vetää päivän treenin ottamalla siitä kaiken hyödyn irti?

Yksiä urheilun hienouksia, Snowflakes seikkailu 2013

Seuraavana on suunniteltava päivän ruokailuja, treenejä, opiskelua/töitä, ruokailurytmiä, lihashuoltoa ja lepoa, kaikki tottakai urheilun ehdoilla aina tärkeää vapaa-aikaa unohtamata.
- Mitä voin syödä, milloin olen tarpeeksi sulatellut ruokaa että voin lähteä lenkille, missä välissä ehdin tekemään päivän toisen harjoituksen ja opiskella, ehdinkö lepäämään tarpeeksi? Myös kaverin kanssa pitää ehtiä käydä kahvilla.
Siinä on aikataulutukselle haasteita kerrakseen.

Lopulta päädytään siihen lopputulokseen, että urheiluun käytetty aika on käytännössä 24h/vuorokausi jos haluaa tehdä kaiken parhaalla mahdollisella tavalla. Parhaimpina päivinä Vaasassa pystyin elää lähes ammattiurheilijan elämää niin, että jokainen yksityiskohta meni urheilun ehdoilla;

- 0700 herätys ja kevyt aamupala

- 0730 kevyt aamulenkki

- 0810 pesut ja vahvempi aamupala

- ruuan sulattelut ja ehkä opiskelua

- 0930 valmistautumista päivän ekaan treeniin

- 0930-1100 Ap. treeni

- 1130-1230 Lounas

- 1230-1430 luennoilla istuskelua, ruuan sulattelua ja samalla jalkojen hieroskelua

- 1500-1530 kevyt välipala ja sulattelua/päikkärit/valmistautumista päivän toiseen reeniin

- 1600-1800 Ip. reeni

- 1800- pesut ja toinen lämmin ateria

- 1900-> venyttelyt, iltapala, opiskelut, tehtävien teko, vapaa-aika ja sosiaalielämän elvyttämistä

- ja joskus nukkumaan kun kaikki tarpeellinen ja vähemmän tarpeellinen tehty

Joskus jostain tekijästä on tingittävä ja itselläni parhaimpinakin reenijaksoina se on myöhäinen nukkumaanmeno. Milloin viivyttäjänä on normaalisti viimeiseen iltaan jääneet koulutehtävät ja milloin syy on yksinkertaisesti kaivatun vapaa-ajanvieton käyttämistä pikkutunneille saakka. Jotain on tehtävä kun nukkumatti ei soittele ennen puoltayötä.

Pohjamutia kyntämässä

Silloin kun elämä pyörii urheilun ympärillä ja epäonnekseen onnistuu hankkimaan itselleen kaveriksi urheiluvamman - tuntuu että koko maailma kaatuu. Intohimo omaa lajia kohtaan on niin suuri, ettei sitä tahdo millään sulattaa vastoinkäymisiä. Viikosta toiseen korvaavien harjotteiden tekeminen ajaa itseluottamuksen syvälle pohjamutiin, ja niiden kaivaminen sieltä ei ole helppo tehtävä.

Toisaalta itse olen lajini valinnut ja vammat kuuluvat urheiluun. Se on hyväksyttävä. Menossa on urallani nyt toinen vamma ja välillä tuntuu että koko talven työ on valunut 10 viikossa hukkaan. Toisaalta tiedän että ne pohjat on tehty talvella, nyt on ainoastaan kysymys siitä pystyykö säilyttää perustason korkealla kuntoutumiseen saakka.

Varovasti täytyy todeta, että jalka on alkanut viime päivinä näyttää parantumisen merkkejä. Ensimmäiset melkein tunnin mittaiset juoksulenkit on takana - vieläpä lähes kivuttomasti! Mielestäni olen vaivan eteen tehnyt lähes kaiken mahdollisen että se ottaisi parantuakseen. Tutkinkin harkkapäiväkirjaa miten ja milloin ensimmäiset kivut ilmenivät, sekä mahdollisia syitä + hoitokeinoja vamman paranemisen eteen.

Ensimmäiset tuntemukset penikassa ilmenivät 21.3 Sitä edeltävänä viikkona 11.3 jouduin keskeyttämään 10km TV-kovan 8km:n kohdalla jumisten pohkeiden takia. Tapahtumia edeltävinä viikkoina oli takana kovia viikkoja sekä muutoksia harjoittelussa.

- Kaksi viikkoa Portugalissa leirillä, reissun jälkeen kärsin lyhyen reissuflunssan, minkä jälkeen juoksukunto oli huipussaan. Nostin viikon pitkän lenkin matkaa päälle 30km ja 3h. Ehdin tehdä pitkiä lenkkejä kolmena viikkona (pisin lenkki päälle 35km) juostuna osin asfalttia, polkuja ja hiekkateitä pitkin. Lopullisesti jalka hajosi 28.3 TV-reippaan jälkeen eikä seuraavana päivänä kävelty kivuitta.

Voittajafiilis!

No, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen niin uskon myös tammikuussa loukkaamani polven ja pari vuotta sitten sattuneen sisäreiden revähdyksen vaikuttaneen tähänkin loukkaantumiseen jollain tapaa. Kyseessä siis on sama jalka. Myös juoksumäärien lisääminen sekä kuluneet lenkkarit vaikuttanevat asiaan.

Kuntoutumiseen on käytetty lähes kaikki poppaskeinot sekä rahat. On käyty huippuhierojalla, kysytty neuvoja fysioterapeutilta ja vanhoilta lääkäreiltä, hierottu itse kylmä-kuuma hoidon kera, tehty korvaavaa harjoittelua, uitu ja vesijuostu, syöty tulehduskipulääkkeitä sekä levitelty Voltarenia, venytelty, rullailtu foamrollerilla, vuorattu jalan ympäri kinesioteippiä, käytetty kompressiota ja milloin mitäkin.

Lopulta siirryin fyssarin puoleen ja kokeiltiin syöttää jalalle alipainehoitoa sekä ultraa. Fyssari myös määräsi minulle venyttelyharjoitteita pilatesrenkaalla sekä foamrollerilla rullailua. Siinä ahkerasti toteutin päivittäin määrättyjä liikkeitä ja jo kahden käyntikerran jälkeen parantumisen merkit näyttäytyivät, pystyin juoksemaan ensimmäistä kertaa 10 viikkoon!

Vaivan taustalla on siis useita syitä, eikä paraneminenkaan lähtenyt käyntiin pelkästään yhden vaivan selättämisellä. Uintia, rullailua, venyttelyä, kinesioteippiä, kompressiota tai fysioterapiaa ei sovi unohtaa vaikka jalka onkin parempi. Innolla odottelen kun jälleen pääsee mallailemaan askelmerkkejä yleisurheilukentällä tonnin vetojen merkeissä. Nyt jokainen juoksuharjoitus vie eteenpäin, mutta jalka ei ole täysin valmis kovaan juoksuharjoitteluun.

Mitä vaan urheilun tähden,
Tomi

Vammailua

Männä mannasta

Viime mannasta on aikaa. Kisan jälkeen kilpailukeskuksesta linja-autoille kävellessä totesin jätkille olevani ensivuonna (-14) tiomilassa kovassa iskussa ja nimeni löytyvän 1. joukkueesta. Siinä hiukan poikien kanssa naureskeltiin ja todettiin että olisihan se kovan työn takana...

Kukaan ei oikein tainnut ottaa uhoa tosissaan, liekö minä itsekään seisoneeni täysin sanojeni takana vai oliko sekin vaan perus "ens kauel" -heitto. Tosiasia kuitenkin on, että se onnistumisen tunne mitä syksyn kisoissa koin monen vuoden hiljaiselon jälkeen oli jotain niin uskomatonta etten halunnut jättää sitä yhden syksyn kokemukseksi. Halusin kokea sitä yhä enemmän, joten oli tehtävä muutoksia

Koko talven reenasin mielessäni 1.joukkue ja 10mila. Se oli ehdottomasti tavoite nro:1. Kauden jälkeen en pitänyt ylimenokautta, en tarvinnut sitä enkä halunnut heittää hyvää kulkua hukkaan. Aina kun väsytti, potkin itseni (tai kämppikseni potki minut) liikkeelle muistuttamalla 1.joukkueesta. Viimeistään Portugalin onnistumisista hämmästyin kuinka nopeasti tulokset paranivat ja kehitystä tapahtui. Ensimmäistä kertaa totesin (toki hiljaa itsekseni), että tavoitteeni on ihan realistisesti tavoitettavissa.

---

Nyt starttaa 6 viikko jalkavaivojen kanssa. Maanantaina kävin mm. Pekka Koskelan henkilökohtaisen hierojan pakeilla (saattoi kestävyysurheilijan pohkeet tuntua niihin tukkeihin verrattuna melkosilta riu'uilta). Arilla on myös kestävyysurheilijataustaa ja kokemusta aina olympiajoukkueen hierojana toimimisesta, eli varmasti pääsin osaavan kaverin käsittelyyn.

Penikkaa auottiin ja samalla Ari kävi läpi molemmat jalat kokonaan. Penikka osoittautuikin todella hankalaksi tapaukseksi sekä lisäksi molemmista jaloista piriformikset olivat jumissa mikä voi olla syynä jalan säteilykipuun. Lisäksi syväjumia löytyi pahoin takareisistä, mistä Ari puhuikin että nämä kun saadaan auki - lähtee 10km ajasta minuutteja. Olisihan se kauheaa mikäli näin käy...;)

Uusi aika on varattu lauantaiksi. Tällähetkellä olen odottavaisin mielin ja toivon, että muutoksia tuntuu pikaisesti. Jälleen on pakko todeta kuinka urheilu osoittaa arvaamattomuutensa. Tänävuonna siis tiomila jää osaltani pelkästään haaveeksi, eniten harmittaa koska en päässyt antamaan lainkaan tiomila -näyttöjä. Ahnehdinko liian suuria paloja? - En tiedä, aion selvittää enkä halua samaan tilanteeseen enää koskaan. Vaikka takana on kaikkien aikojen paras ja ehjin harjoittelukausi, niin nykytilanne ei anna aihetta iloon. 

Lähiaikoina luvassa harjoittelusta vammailun aikana sekä toivottavasti vammailun jälkeen.

Treeni-iloja

Tomi

Kun nastarit otti loman kohti valoo

Helmikuun lopussa lennin Hikin edustuksen imussa pariksi viikoksi Portugalin aurinkoon.

Viime etelän leirityksestä olikin aikaa, joten tästä mahdollisuudesta täytyi repiä kaikki hyöty irti. Suomessa kun urheilijan tie huipulle on tehty valmiiksi mahdollisimman kivikkoiseksi, ettei sitä moni pysty taikka ole edes mahdollisuutta lähteä kulkemaan. Tähän vielä kun lisätään urheileva opiskelija, niin pelkästään opintotuen varassa elelevä voi etelän leirityksistä haaveileva haudata haaveensa samantien. Ja syvälle.

Jo etukäteen tein itselleni selväksi että satsaus kisoihin jätetään myöhemmäksi sillä pääkisat ovat vielä edessä. Tärkeimpänä pidin kuitenkin POM:in WRE keskimatkaa, johon valmistautumisena vietin edellisen iltapäivän lepäillessä. Kisat koluttiin reenien ohessa ja sen kummempia säästelemättä. Mielummin pyrin juoksemaan kaikki maastomatkat kisavauhtisesti.

Leiriin valmistautuminen oli pitkään sujunut ongelmitta ja lähes toivotulla tavalla. Kaksi viikkoa ennen lähtöä sairastuin flunssaan. Edellisestä kunnon sairastelusta ehtikin kulua yli vuosi, joten olihan tämän katkottoman reeniputken joskus tultava tiensä päähän. Flunssa viipyili kropassa yli viikon ja vaati tietysti veronsa juoksuvireestä. Vaivoin pääsin juoksemaan vajaa viikko ennen lähtöä eikä lähtöpäivänäkään olo ollut täysin terve.

Itse leiritys oli mielestäni todella onnistunut. Lauri laati leirille tiukan harjoitussuunnitelman, joka sisälsi kiteytettynä 6 kisaa, 8 treeniä maastossa, pitkän vaelluksen sekä lisäksi perusmättöä.

Äijät valmiina, missä gepsit?

Kevyen 24h matkustuksen jälkeen Vaasan Gerbyntieltä aina Portugalin Viseun Santariin, lähdimme tekemään lähempää tuttavuutta paikallisiin piikkipusikoihin. Mikä iloinen jälleennäkeminen!

Kaiholla muistelen parin vuoden takaista yhteentörmäystä kaktuksen kanssa.

Maastotyyppi tuli samantien selväksi. MCO:n paripäiväisissä kisoissa riitti kavuttavaa, haastavaa ja pienipiirteistä kalliosyherikköä. Piikkipusikoista puhumattakaan. Siis kaikkea mistä suunnistaja voi vain haaveilla! Pystyvihreää ja vihreää oli välteltävä mahdollisimman paljon sillä eteneminen niissä kohdin oli paikoin lähes mahdotonta.

Löin samantien Hong Kongin edustajalle luun kurkkuun @J. Oliveira

MCO lähti nihkeästi liikenteeseen. Olin keskimatkalla sekä hapoilla, että pahasti hukassa. Pistin hapokkuuden sairastelun ja edellispäivän matkustamisen piikkiin. En yksinkertaisesti ollut palautunut. Seuraavan päivän pitkämatka kauhistutti jo ennalta pituudellaan ja noususummallaan. 14,3km ja lähes 700m nousua kesyttää kovakuntoisemmankin pihkaniskan. Omat energiavarastot ja taidot riittivät n. 8km:n kohdalle missä väliajoissa olin vielä toisena ennenkuin noutaja tuli. Loppumatka kontattiin maaliin pelkästään pohjalaisella sisukkuudella.

Tomi ottamassa tukea rastipukista ©J. Oliveira

Tomi selvittämässä miltä lippu näyttää jalkojen välistä katsottuna @J. Oliveira

Vaikka MCO:n kisat eivät menneet halutulla tavalla, ensimmäiset WRE -pisteet lämmittivät kuitenkin mieltä. Lisäksi olin parin päivän aikana pystynyt parantamaan kaivattua suunnistuksen sujuvuutta selvästi. Vaikka pieni voimattomuus ja flunssanpoikanen vaikeuttivat reenaamista aluksi, en antanut asian suuresti vaikuttaa omaan tekemiseen. Pyrin tekemään harjoitukset kuitenkin kroppaa kuuntelemalla, mielestäni tähän tulisi aina ehdottomasti pyrkiä.

2 päivää ennen POM:n ensimmäistä kisaa, olo tuntui ensimmäistä kertaa terveeltä. Oli se sitten keskiviikkoillan ja isäntäperheen tarjoaman pizzan- ja viininmaisteluillan tai Välimeren ilmaston ansiota. Jokatapauksessa olin tilanteeseen tyytyväinen. Leiriväsymys alkoi jo kangistaa vetreitä lihaksiani, mutta siitä huolimatta juoksuvire kohosi leirin loppua kohden.

Pommin kisoista jäi huomattavasti parempi maku suuhun. Kartoista ei niinkään. Kartat olivat nimittäin mallia jpeg ja tulostettuja. Piikkipuskan ensin repiessä karttamuovia ja senjälkeen pikku pulahdus (mistä mallisuoritus alla) niin sotku oli valmis. Tuloksena loppuradasta tuli paljon seikkailuhenkisempi. Ongelmaan oli ainoastaan yksi ratkaisu - kahden kartan taktiikka. Problem solved!

Tomi virkistystauolla ©J. Oliveira

WRE keskimatkan kilpailu sujui omasta mielestä parhaiten jos jättää viimeisen päivän takaa-ajon huomioimatta. Keskimatkalla olin tyytyväinen etenkin alkumatkan tiukkaan säksätyspätkään minkä kolusin virheettömästi. Keskivaiheilla ja lopussa tuli toki virhettä mikä tiputti sijoitusta, mutta kokonaisuudessaan tässä kisassa oma rutiinitaso oli korkeimmillaan. Sitä sanoo myös My-O analyysi.

Loppukiteytys: Maastot priimaa ja haastavia, kartat vähän turhankin pikkutarkkoja, onnistuneet kisat ja Laurilta erinomainen leiriohjelma. Ainoastaan kisasään suhteen jäi petraamisen varaa. Alkuleiri oli toipilaana vaikea, enkä voinut ottaa ihan kaikkea irti mitä otettavissa oli. Säästyin ilman suurempia vaivoja ja pystyin nostamaan tasoani kokoajan leirin loppua kohden. Olen tyytyväinen myös siihen, että huomasin ottaneeni isoja kehitysaskelia verrattuna viimekauteen. Matkaa huipulle on kuitenkin vielä paljon. Sinne pääseminen vaatii ehjiä harjoituskausia, sekä paljon tukea.

Huomasin itsessäni saman heikkouden minkä myös Lauri oli pannut merkille. Virheet joita teen, aiheutuvat usein tilanteesta jolloin näen kilpakumppanin maastossa. Tiedottomasti minulle tulee ylimääräinen kiire ja hoppu, mikä johtaa huolimattomuuteen näkyy virheessä. Tähän seikkaan aion jatkossa kiinnittää erityistä huomiota. Heikkoushan ei valitettavasti parannu muutakuin harjoittelemalla.

Tuloksiin löytyy linkkejä "Kalenteri" -osiosta sekä tarkempaa leiriraporttia pitäisi ilmestyä Hiidenkiertäjien nettisivuille jossain vaiheessa. Myös leirin rytmitys on siinä nähtävissä, joten olkaa valmiina kun juttu tulee uunista ulos!

Kun kotisuomesta ei löydy lunta

Nykytilanteesta voisin avata senverran, että kotimaisen suunnistuskauden avaus osaltani viivästyy. Portugalin jälkeen sain hyvän treenijakson alle, mutta ahmin ilmeisesti liian isoja paloja mikä nyt kostautuu. Penikkavaiva alkoi hiipien mutta yltyi sietämättömäksi 1 1/2 viikkoa sitten. Senjälkeen muutama juoksuaskelkin on tuntunut pahalta. Nyt odotellaan lekurin pöydälle pääsyä ja röntgenkuvan tuomiota, mikä poissulkisi toivottavasti rasitusmurtuman mahdollisuuden.

Tälläistä tilannetta ei toivo kenellekkään. Juoksukelit paranevat päivä päivältä ja kesä tekee tuloaan. Joka päivä täytyy hammasta purren tehdä korvaavaa, että edes jonkinlainen perustaso pysyisi yllä. Kateellisena samalla katson vierestä kun muut nauttivat juoksemisesta. Elämä ei aina ole oikeudenmukaista eikä urheilija tervettä päivää näe.

Kun pystytte harrastamaan sitä mitä haluatte, niin nauttikaa vaikka tavotteiden saavuttaminen voikin välillä tuntua raskaalta ja ylitsepääsemättömältä. Sillä minä en tällähetkellä pysty ja voin kertoa että ei ole kaikkein mieluisin tilanne! 
Tomi

Saijonaarasta!

Juuri nyt on Sotshisatsisatsaassa kova kuhina sekä kamppailu olymppiakullista käy kiivaana. Vietetään siis penkkiurheilijan sesonkiaikaa!

Sopivasti ensimmäistä kertaa yli vuoteen sairastuin juuri kisojen avauspäivänä, joten tekosyitä pysytellä vastaanottimien ääressä ei tarvinne etsiä kaukaa. Aina, kun haikailen nurkassa lojuvien lenkkareiden perään, maltan mieleni ja pidän tämän mielessä!

Itänaapurista kelataan hiukan ajassa taaksepäin..
Nuin vaan se talvikin tulla tupsahti ennen muuttolintujen saapumista (vai lähtöä) myös tänne Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin. Pakkasukon pistellessä talven ennätyksiä uusiksi, Onkilahden rantoja värittivät minun lisäkseni kylpevä sorsaparvi sekä pari muuta uhmakasta wannabe -urheilijaa. Lisäksi pääsin jo tammikuun puolenvälin jälkeen avaamaan hiihtokauteni Öiperketin komialla tykkiladulla sekä kaupanpäällisiksi hankkimaan suksenpohjiini uuden nykyaikaisen hionta -kuvion. Osimoilleen näin!

Vuoden 2013 lopussa jokin muutti paatuneita tapojani. Kun lunta ei kissojen tai koirienkaan avulla löytynyt muualta kuin pakastimestamme, yleensä useampia kilometrejä talvessa hiihtäneenä en nyt vilkaissutkaan suksiini päin ennen tammikuuta (ehkä ne nyt kostavat tämän luistamattomuudellaan). Koska hiihtämään ei päässyt, sitä vaan juostiin ja juostiin. Lopulta juoksu rupesi tuntumaan yllättävänkin hyvältä. Jopa liiankin hyvältä. Sellaista tunnetta juoksua kohtaan en ole koskaan aiemmin kokenut.

Ei pyllymät kelit

Olen ollut aina kova jännittämään eri testijuoksuja ja juoksukilpailuja niin, että koitin vältellä niiden suorittamista kaikin mahdollisin keinoin. Taas suunnistuskisoissa en tiedosta jännitystä juuri lainkaan. Tavoistani huolimatta ja juoksumotivaationi ollessa huipussaan nostin nyt kissan pöydälle ja kävin luistelemassa läpi RasKu:n testijuoksun sekä uudenvuodenjuoksun Eurajoella loistavassa säässä. Myöhemmin illalla sanottiin paipai vuodelle 2013 ja terve vuodelle 2014 huikeiden urheiluystävien kesken.

Molemmista juoksuista jäi erittäin positiivinen maku sekä omasta kohentuneesta juoksukunnosta että puhtaasti juoksemisen ilosta. Niinpä talven aikana olen kiivaasti silmälläpitänyt mahdollisia juoksutapahtumia/ -testejä. Tarkoituksena on ainakin käydä juoksemassa Komian Kirkon hölkkä 6.4.2014 sekä vielä muutamia testijuoksuja ennen tositouhujen alkua.

Tapaturmiltakaan ei säästytty

Juoksumotivaation hipoessa pilvikorkeutta, kävimme Antin kanssa mattotestissä. Molemmat ensikertalaisina emme juurikaan tienneet mitä on tulossa. Voin kertoa, että vaikka luulin päässeeni yli pahimmasta juoksujännityksestä... niin NYT jännitti! Etukäteen ajattelin että nyt mie romahan ihan täysin, mutta valjaiden uupuminen ei sallinutkaan täydellistä romahtamista. Ikävä kyllä.

Testistä päällimmäisenä jäi mieleen erinomaiset testitilat ja hyödylliset suuntaviivat harjoitteluun. Testin mukaan mies on kaikinpuolin tasapainossa ja hyvässä nousussa, joten tästä on hyvä lähteä kehittymään kohti kevättä. Parannettavaa on mm. hapenotossa ja laktaatin poistossa, mitkä eivät kolkuttele ihan vielä HeikkisMatin lukemia.

Airilan Hannua lainatakseni viikon päästä starttaa suunnistuksen hallikausi Portugalissa, kun sulasta maasta nautiskellaan MCO:n ja POM:n rastipäivillä. Nyt kuitenkin tärkeätä olisi saada ensin mies kuntoon ja back on the track. Näinä vaikeina aikoina voi vain koittaa pitää yllä harjoittelumotivaatiota käytettävissä olevilla keinoilla.

Omalla kohdalla parhaiten toimii arkistojen syövereistä mm. vanhojen karttojen, VHS-kasettien ja lehtileikkeiden esiinkaivaminen. Hiidenkiertäjien untuvikkona voin vain haaveilla kultaisista muistoista katsomalla vuoden 1987 Jukolan viestiä youtubesta yhä uudestaan ja uudestaan pikkupojan haave mielessäni - joskus vielä minäkin.

"Never give up"