 |
| Männä mannasta |
Viime mannasta on aikaa. Kisan jälkeen kilpailukeskuksesta linja-autoille kävellessä totesin jätkille olevani ensivuonna (-14) tiomilassa kovassa iskussa ja nimeni löytyvän 1. joukkueesta. Siinä hiukan poikien kanssa naureskeltiin ja todettiin että olisihan se kovan työn takana...
Kukaan ei oikein tainnut ottaa uhoa tosissaan, liekö minä itsekään seisoneeni täysin sanojeni takana vai oliko sekin vaan perus "ens kauel" -heitto. Tosiasia kuitenkin on, että se onnistumisen tunne mitä syksyn kisoissa koin monen vuoden hiljaiselon jälkeen oli jotain niin uskomatonta etten halunnut jättää sitä yhden syksyn kokemukseksi. Halusin kokea sitä yhä enemmän, joten oli tehtävä muutoksia
Koko talven reenasin mielessäni 1.joukkue ja 10mila. Se oli ehdottomasti tavoite nro:1. Kauden jälkeen en pitänyt ylimenokautta, en tarvinnut sitä enkä halunnut heittää hyvää kulkua hukkaan. Aina kun väsytti, potkin itseni (tai kämppikseni potki minut) liikkeelle muistuttamalla 1.joukkueesta. Viimeistään Portugalin onnistumisista hämmästyin kuinka nopeasti tulokset paranivat ja kehitystä tapahtui. Ensimmäistä kertaa totesin (toki hiljaa itsekseni), että tavoitteeni on ihan realistisesti tavoitettavissa.
---
Nyt starttaa 6 viikko jalkavaivojen kanssa. Maanantaina kävin mm. Pekka Koskelan henkilökohtaisen hierojan pakeilla (saattoi kestävyysurheilijan pohkeet tuntua niihin tukkeihin verrattuna melkosilta riu'uilta). Arilla on myös kestävyysurheilijataustaa ja kokemusta aina olympiajoukkueen hierojana toimimisesta, eli varmasti pääsin osaavan kaverin käsittelyyn.
Penikkaa auottiin ja samalla Ari kävi läpi molemmat jalat kokonaan. Penikka osoittautuikin todella hankalaksi tapaukseksi sekä lisäksi molemmista jaloista piriformikset olivat jumissa mikä voi olla syynä jalan säteilykipuun. Lisäksi syväjumia löytyi pahoin takareisistä, mistä Ari puhuikin että nämä kun saadaan auki - lähtee 10km ajasta minuutteja. Olisihan se kauheaa mikäli näin käy...;)
Uusi aika on varattu lauantaiksi. Tällähetkellä olen odottavaisin mielin ja toivon, että muutoksia tuntuu pikaisesti. Jälleen on pakko todeta kuinka urheilu osoittaa arvaamattomuutensa. Tänävuonna siis tiomila jää osaltani pelkästään haaveeksi, eniten harmittaa koska en päässyt antamaan lainkaan tiomila -näyttöjä. Ahnehdinko liian suuria paloja? - En tiedä, aion selvittää enkä halua samaan tilanteeseen enää koskaan. Vaikka takana on kaikkien aikojen paras ja ehjin harjoittelukausi, niin nykytilanne ei anna aihetta iloon.
Lähiaikoina luvassa harjoittelusta vammailun aikana sekä toivottavasti vammailun jälkeen.
Treeni-iloja
Tomi
