Kotisivuni ovat vaihtaneet osoitetta, uudet sivut löytyvät osoitteesta:
My new website can be found below the link:
https://tominarva.wordpress.com/
Tervetuloa!
lauantai 5. joulukuuta 2015
torstai 18. kesäkuuta 2015
Taistellen läpi Jukolan yön
Hetken täytyi vetää henkeä ja rauhoittua, että sai kerättyä ajatukset kasaan ja pystyin kirjoittamaan mitään järkevää Jukolan viestistä. Pettymys yöllisen tapaturman seurauksista oli suuri ja koville ottaa edelleen, mutta ehkä tästä eteenpäin alkaa ne negatiivisetkin asiat taas kääntymään positiivisiksi.
Ensinnäkin, kesän onnistumisien kautta raivasin tieni ensimmäistä kertaa ykkösjoukkueeseen neljän vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen. Tuntui todella hienolta kun heti 10milan jälkeen toinen pitkäaikaisista unelmista oli käymässä toteen. Joukkueesta napsahti pitkähkö tärkeä 2-osuus, joka allekirjoittaneelle yömieheksikin tituleeratulle kaverille sopisi kuin nenä päähän. Itseluottamus oli viimeaikaisten treenien osalta hyvä, vaikkakin pieni kysymysmerkki oli lyötävä päivän herkkyydelle johtuen siitä että 40h työviikot rakennustyömailla vaikuttavat, halusitpa tai et, fyysiseen vireyteen.
Moni tuli innokkaasti harppoen kysymään minulta ennen starttia, "jännittääkö"? Olinhan ykkösjoukkueen noviisi, ainut kenellä ei ole aikaisempaa kokemusta näin kovista paikoista joten kysymys kaiversi varmasti monen mielessä. Vastasin tietenkin kylmän viileästi "Ei jännitä", vaikka todellisuudessa jännittikin. Tottakai kisajännitys on aina läsnä, enkä voi kieltääkään jännittäneeni, mutta en totta puhuen huomannut vaihtopuomilla karttaa odotellessani mitään tavallisesta poikkeavaa. Väittäisin että henkilökohtaisissa kilpailuissa jännittää enemmän, koska niihin monesti lähtee yrittämään liikaa mikä taas päättyy lähes aina katastrofiin. Viestissä meillä on takana niin vahva joukkue, että mitään sankaritekoja ei vaadita vaan riittää kun tekee sen oman hyvän suorituksen ja se yleensä riittää korkealle, joten mitä sitä turhaan liikoja jännittämäänkään?
GPS-seuranta
TV-lähetys (1:39:00-2:57:00)
Mikko Patana teki avausosuudella sen mitä vaadittiin, tuli kärkiletkassa vaihtoon ja pudotti samalla Kytäjä-Jukolan avausosuuden apinan harteiltaan. (Lue myös Patanan juttu)
Pääsin siis unelmapaikassa maastoon, edellä mm. KR ja entinen seurakaveri KooVeen Lauri Sild. Mikon viimeiset ohjeet puomilla kuului näin: "Nauti!". Nauttimaan lähdinkin, juoksu tuntui hyvältä, lamppu toimi, suurviestin kärkiletkassa maastoon ja yleisö eli mukana hetkessä. Tuollaista hetkeä pääsee harvoin kansallisen tason suunnistajana kokemaan!
"Loppujen lopuksi nautin n. 7km verran joka hetkestä, mikä vaihtui yllättäen täydeksi tuskaksi."
Matkalla K-pisteelle kartta auki, yleiskatsaus tulevaan rataan ja suunnitelma valmiiksi ykkösvälille. Ykkönen sijaitsi kutakuinkin niillä seuduilla mihin olin sen ennakkokaavailuissakin piirtänyt vanhoille kartoille, nyt vaan kyseessä oli kilpailutilanne eikä enää istuttu kotona pöntöllä läpikäymässä välejä. Vasemmanpuoleinen valinta houkutti enemmän ja tuohon valintaan olisin myös todennäköisesti päätynytkin mikäli tilanne olisi ollut toinen. Nyt edellä oli kovia joukkueita, joten päädyin tarkkailijan rooliin. Jälkäteen vasemmalta tultiin kun tultiinkin kovempaa ykkösrastille.
Ensimmäiset 5,5km suunnistus pysyi täysin hallinnassa, meno tuntui maltilliselta ja ainoastaan tielle tai polulle tultaessa iskettiin tossulla kovempaa. Pystyin hyötymään tarkkailijan roolista usein kuittaamalla aivan rastiympyrässä etummaisten tehdessä pientä virhettä. Tämä säästi ennenkaikkea voimia ja samalla nosti itseluottamusta.
8. rastilta lähtiessä rullailtiin alamäkeen letkan mukana mm. Sildin kanssa omasta hajonnasta liikaa oikealle ja oltiin jääty keskimmäistä hajontaa kiertäneille n. minuutin verran seuraavalle TV-rastille tultaessa. Rastipistekin (kumpare tiheikössä) oli yöllä todella haastava, mitä lähestyttiin enemmän haravamuodostelmassa kuin sitä tutummassa jonossa. 10. ja 11. rasteille otin puolestaan ohjat omiin käsiin ja siirryin vetopuuhiin, Laurin tehdessä hiukan omia valintoja. Tässä vaiheessa ei ollut aavistustakaan missä kärki menee, olimme kuitenkin selvästi kakkosletkan miehiä.
7 kilometrin yöllisen taivalluksen jälkeen tuuri alkoi ottaa suurempaa roolia. Ensin iskin 11.-12. välillä KooVeen kantaan, mutta Laurin kaartaessa mielestäni aivan liikaa oikealle päätin lähteä korjaamaan takaisin kohti rastiväliviivaa (jälkikäteen GPS-seurannasta tulkittuna ehkä ratkaiseva virhe). Tiheiköstä hädin tuskin selvittyäni onnistuin kampeamaan jalkani risukossa niin että seurauksena tunsin jalassa vihlovaa säteilevää kipua. Tästä eteenpäin viimeiset 5,5km oli täyttä tuskien taivalta, taistelua jalan pahenevaa kipua ja kramppeja vastaan. Loppujen lopuksi nautin n. 7km verran joka hetkestä, mikä vaihtui yllättäen täydeksi tuskaksi.
Vaikka se epäterveelliseltä tuntuikin, päätin että loppuun asti könyän vaikka pää kainalossa jos tilanne niin vaatii. Hitaasti mutta varmasti poimin seuraavat rastit, keskittymisen välillä karkaillessa liikaa ylämäissä toimimattomaan jalkaan ja alamäissä puolestaan täytyi varoa aiheuttamasta jalalle liian kovaa iskutusta. Loppua kohden jokaisella rastivälillä jäin tasaisesti lisää kärkeen, osittain myös lopussa tehtyjen virheiden vuoksi, mutta pääsyy on kuitenkin toinen.
Vaihtoon saakka onnistuin kuitenkin raahautumaan hyväksytysti säilyttäen käytännössä teoreettiset mahdollisuudet takaisin kärkikahinoihin, mutta sekös ei paljoa lohdutusta tuonut nuorelle miehelle ja osuuden jälkeen ensiavussa nähtiin hyvin pettynyt, vähäsanainen mies. Eniten harmitti joukkueen puolesta, joka muiden kovien juoksujen ansiosta olisi mahdollisesti taistellut ihan kärkisijoista. Ilmeisesti oppirahoja on maksettava vielä vähintään vuoden verran ja oltava ensi kaudella yksinkertaisesti vahvempi sekä osattava pitää paikat ehjänä loppuun saakka!
Väliajat
Tulokset
WorldofO:n GPS-analyysit
Viestiin kuin viestiin pätee osuvasti sanonta - "Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki", tällä kertaa se oli allekirjoittanut itse. 8. sijaan täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, sillä TOP 10 pääseminen ei ole Jukolassa nykylaajuudessaan todellakaan mikään itsestäänselvyys. Tarkempaa juttua viestin kulusta luettavissa Hiidenkiertäjien sivuilta.
Tänään edessä on elämäni ensimmäinen magneettikuvaus, siellä toivottavasti selviää tarkemmin mikä on jalan tilanne ja ennen kaikkea milloin pääsee taas takaisin sorvin ääreen!
Jalan kohtaloa odotellen,
Tomi
 |
| Hiidenkiertäjät 1, yömiehet asianmukaisesti mustissa. |
Ensinnäkin, kesän onnistumisien kautta raivasin tieni ensimmäistä kertaa ykkösjoukkueeseen neljän vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen. Tuntui todella hienolta kun heti 10milan jälkeen toinen pitkäaikaisista unelmista oli käymässä toteen. Joukkueesta napsahti pitkähkö tärkeä 2-osuus, joka allekirjoittaneelle yömieheksikin tituleeratulle kaverille sopisi kuin nenä päähän. Itseluottamus oli viimeaikaisten treenien osalta hyvä, vaikkakin pieni kysymysmerkki oli lyötävä päivän herkkyydelle johtuen siitä että 40h työviikot rakennustyömailla vaikuttavat, halusitpa tai et, fyysiseen vireyteen.
 |
| Kenties saman puun juurelta? Hiidenkiertäjien joukkue vm. -85-87 |
Moni tuli innokkaasti harppoen kysymään minulta ennen starttia, "jännittääkö"? Olinhan ykkösjoukkueen noviisi, ainut kenellä ei ole aikaisempaa kokemusta näin kovista paikoista joten kysymys kaiversi varmasti monen mielessä. Vastasin tietenkin kylmän viileästi "Ei jännitä", vaikka todellisuudessa jännittikin. Tottakai kisajännitys on aina läsnä, enkä voi kieltääkään jännittäneeni, mutta en totta puhuen huomannut vaihtopuomilla karttaa odotellessani mitään tavallisesta poikkeavaa. Väittäisin että henkilökohtaisissa kilpailuissa jännittää enemmän, koska niihin monesti lähtee yrittämään liikaa mikä taas päättyy lähes aina katastrofiin. Viestissä meillä on takana niin vahva joukkue, että mitään sankaritekoja ei vaadita vaan riittää kun tekee sen oman hyvän suorituksen ja se yleensä riittää korkealle, joten mitä sitä turhaan liikoja jännittämäänkään?
GPS-seuranta
TV-lähetys (1:39:00-2:57:00)
Mikko Patana teki avausosuudella sen mitä vaadittiin, tuli kärkiletkassa vaihtoon ja pudotti samalla Kytäjä-Jukolan avausosuuden apinan harteiltaan. (Lue myös Patanan juttu)
Pääsin siis unelmapaikassa maastoon, edellä mm. KR ja entinen seurakaveri KooVeen Lauri Sild. Mikon viimeiset ohjeet puomilla kuului näin: "Nauti!". Nauttimaan lähdinkin, juoksu tuntui hyvältä, lamppu toimi, suurviestin kärkiletkassa maastoon ja yleisö eli mukana hetkessä. Tuollaista hetkeä pääsee harvoin kansallisen tason suunnistajana kokemaan!
"Loppujen lopuksi nautin n. 7km verran joka hetkestä, mikä vaihtui yllättäen täydeksi tuskaksi."
Matkalla K-pisteelle kartta auki, yleiskatsaus tulevaan rataan ja suunnitelma valmiiksi ykkösvälille. Ykkönen sijaitsi kutakuinkin niillä seuduilla mihin olin sen ennakkokaavailuissakin piirtänyt vanhoille kartoille, nyt vaan kyseessä oli kilpailutilanne eikä enää istuttu kotona pöntöllä läpikäymässä välejä. Vasemmanpuoleinen valinta houkutti enemmän ja tuohon valintaan olisin myös todennäköisesti päätynytkin mikäli tilanne olisi ollut toinen. Nyt edellä oli kovia joukkueita, joten päädyin tarkkailijan rooliin. Jälkäteen vasemmalta tultiin kun tultiinkin kovempaa ykkösrastille.
Ensimmäiset 5,5km suunnistus pysyi täysin hallinnassa, meno tuntui maltilliselta ja ainoastaan tielle tai polulle tultaessa iskettiin tossulla kovempaa. Pystyin hyötymään tarkkailijan roolista usein kuittaamalla aivan rastiympyrässä etummaisten tehdessä pientä virhettä. Tämä säästi ennenkaikkea voimia ja samalla nosti itseluottamusta.
 |
| Hetki ennen tapaturmaa. |
8. rastilta lähtiessä rullailtiin alamäkeen letkan mukana mm. Sildin kanssa omasta hajonnasta liikaa oikealle ja oltiin jääty keskimmäistä hajontaa kiertäneille n. minuutin verran seuraavalle TV-rastille tultaessa. Rastipistekin (kumpare tiheikössä) oli yöllä todella haastava, mitä lähestyttiin enemmän haravamuodostelmassa kuin sitä tutummassa jonossa. 10. ja 11. rasteille otin puolestaan ohjat omiin käsiin ja siirryin vetopuuhiin, Laurin tehdessä hiukan omia valintoja. Tässä vaiheessa ei ollut aavistustakaan missä kärki menee, olimme kuitenkin selvästi kakkosletkan miehiä.
7 kilometrin yöllisen taivalluksen jälkeen tuuri alkoi ottaa suurempaa roolia. Ensin iskin 11.-12. välillä KooVeen kantaan, mutta Laurin kaartaessa mielestäni aivan liikaa oikealle päätin lähteä korjaamaan takaisin kohti rastiväliviivaa (jälkikäteen GPS-seurannasta tulkittuna ehkä ratkaiseva virhe). Tiheiköstä hädin tuskin selvittyäni onnistuin kampeamaan jalkani risukossa niin että seurauksena tunsin jalassa vihlovaa säteilevää kipua. Tästä eteenpäin viimeiset 5,5km oli täyttä tuskien taivalta, taistelua jalan pahenevaa kipua ja kramppeja vastaan. Loppujen lopuksi nautin n. 7km verran joka hetkestä, mikä vaihtui yllättäen täydeksi tuskaksi.
Vaikka se epäterveelliseltä tuntuikin, päätin että loppuun asti könyän vaikka pää kainalossa jos tilanne niin vaatii. Hitaasti mutta varmasti poimin seuraavat rastit, keskittymisen välillä karkaillessa liikaa ylämäissä toimimattomaan jalkaan ja alamäissä puolestaan täytyi varoa aiheuttamasta jalalle liian kovaa iskutusta. Loppua kohden jokaisella rastivälillä jäin tasaisesti lisää kärkeen, osittain myös lopussa tehtyjen virheiden vuoksi, mutta pääsyy on kuitenkin toinen.
 |
| Juoksuaskeleet päättyivät viikonlopun osalta tähän |
Vaihtoon saakka onnistuin kuitenkin raahautumaan hyväksytysti säilyttäen käytännössä teoreettiset mahdollisuudet takaisin kärkikahinoihin, mutta sekös ei paljoa lohdutusta tuonut nuorelle miehelle ja osuuden jälkeen ensiavussa nähtiin hyvin pettynyt, vähäsanainen mies. Eniten harmitti joukkueen puolesta, joka muiden kovien juoksujen ansiosta olisi mahdollisesti taistellut ihan kärkisijoista. Ilmeisesti oppirahoja on maksettava vielä vähintään vuoden verran ja oltava ensi kaudella yksinkertaisesti vahvempi sekä osattava pitää paikat ehjänä loppuun saakka!
 |
| 8. sija pistää kuin pistääkin hymyilyttämään |
Tulokset
WorldofO:n GPS-analyysit
Viestiin kuin viestiin pätee osuvasti sanonta - "Joukkue on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki", tällä kertaa se oli allekirjoittanut itse. 8. sijaan täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, sillä TOP 10 pääseminen ei ole Jukolassa nykylaajuudessaan todellakaan mikään itsestäänselvyys. Tarkempaa juttua viestin kulusta luettavissa Hiidenkiertäjien sivuilta.
Tänään edessä on elämäni ensimmäinen magneettikuvaus, siellä toivottavasti selviää tarkemmin mikä on jalan tilanne ja ennen kaikkea milloin pääsee taas takaisin sorvin ääreen!
Jalan kohtaloa odotellen,
Tomi
maanantai 18. toukokuuta 2015
Tuuripeliä, vaiko jalo taito?
Useat huippu-urheilijat tuskailevat asian kanssa ihan mielettömästi, kuluttaen tähän aikaa useita kymmeniä tunteja. Esimerkiksi muuan Matti Heikkinen korostaa haastatteluissa tätä seikkaa välillä liiankin usein. Puhutaan siis kohtuullisen merkittävästä asiasta... Ai mistäkö puhun?
- Kunnon ajoittamisesta.
Muistan kun junnuna urheiltiin, ei juuri ollut merkitystä milloin sitä oli parhaassa tikissä. Silloin keskityttiin urheilemaan monipuolisesti, paljon ja olemaan kunnossa läpi kauden, koska varsinaiset pääkisat oli vasta tulossa ei ollut järkeä herkistellä kuntoa tiettyyn yksittäiseen kisaan, koska tällöin kehittymistä ei olisi tapahtunut. Toki omaa kehoa oli tunnusteltava ja pistettävä merkille mikäli tietyssä kisassa kulki erityisen hyvin (tai huonosti), sekä mietittävä miksi näin kävi.
Lähestyttäessä pääsarjaikää, kuvioihin astui myös kunnon ajoitus. Pari vuotta takaperin kävin hyvää keskustelua aiheesta Lauri Sildin kanssa ja kuulin oikeastaan ensimmäistä kertaa miten huippukunnon ajoittaminen on lähes yhtä tärkeää kuin itse treenaaminen mikäli aikoo nousta isoissa kisoissa palkintokorokkeelle. Tuohon aikaan tiesin miten parhaiten voi ajoittaa kuntoa suurinpiirtein yhtä hyvin kuin mikä on Uzbekistanin presidentin lemmikin lempiruoka...
Olin tunnetusti vuodesta toiseen huonossa kunnossa keväällä ja nousukunnossa syksyllä kun SM-kisat oli jo juostu. Yksittäisiä kuntopiikkejä väläyttelin aina silloin tällöin, yleensä silloin kun kyseessä on viestikilpailu.
Nykyään en voi kehua olevani mikään asiantuntija asiassa, mutta voin sanoa olevani ainakin viisaampi! Tiedän mikä valmistautumistapa toimii omalla kohdallani parhaiten, mikä ravinto toimii (ja mikä ei), millainen verryttely sopii parhaiten yms., olen jopa onnistunut käytännön toteutuksessa useampaan otteeseen. Juttuun on siinä mielessä hankala kenenkään vetää mitään oikeita päälinjoja, koska jokainen on oma tyyppinsä ja jokaiselle sopii erilainen valmistautumistapa. Itselleni esimerkiksi sopii, että kisaa edeltävänä päivänä lepäämisen sijasta teen avaavan harjoituksen tai juoksen kisan, koska diesel-koneeni kaipaa hiukan enemmän herättelyä kuin bensakoneella varustetut yksilöt. Eli kaksipäiväisistä kisoista yleensä toinen päivä on minulle se parempi. Toisekseen syön kisa-aamuna mieluusti suhteellisen tukevasti, niin että starttihetkellä tunnen oloni mielummin puolikylläiseksi kuin nälkäiseksi. Kisa on pilalla mikäli ennen starttia miettii maastossa juoksentelevia kebabeläimiä.
Viime kausi lyötiin pakettiin käytännössä jo ennen kuin se edes alkoi, ainakin henkilökohtaisten kisojen osalta. Porasin muutaman kisan mieleeni missä haluan juosta hyvin (mikäli paikat kestävät), joista ensimmäinen oli Jukola. Lähtökohdiltaan kisaan ei ollut aivan helpoin valmistautua, takana oli yli 12 viikon juoksemattomuus jonka aikana olin tehnyt ainoastaan korvaavia. Parisen viikkoa ennen Jukolaa pääsin vihdoin juoksemaan. Juoksu tuntui hitaalta, raskaalta ja suoraan sanottuna aika p*skalta. Kaikki merkit sotivat sitä vastaan että Jukolassa voisin juosta hyvin... Miten kävikään? Juoksin 36. nopeimman ajan ja henkilökohtaisesti parhaimman osuusajan koskaan Jukolassa!
- Kunnon ajoittamisesta.
Muistan kun junnuna urheiltiin, ei juuri ollut merkitystä milloin sitä oli parhaassa tikissä. Silloin keskityttiin urheilemaan monipuolisesti, paljon ja olemaan kunnossa läpi kauden, koska varsinaiset pääkisat oli vasta tulossa ei ollut järkeä herkistellä kuntoa tiettyyn yksittäiseen kisaan, koska tällöin kehittymistä ei olisi tapahtunut. Toki omaa kehoa oli tunnusteltava ja pistettävä merkille mikäli tietyssä kisassa kulki erityisen hyvin (tai huonosti), sekä mietittävä miksi näin kävi.
Lähestyttäessä pääsarjaikää, kuvioihin astui myös kunnon ajoitus. Pari vuotta takaperin kävin hyvää keskustelua aiheesta Lauri Sildin kanssa ja kuulin oikeastaan ensimmäistä kertaa miten huippukunnon ajoittaminen on lähes yhtä tärkeää kuin itse treenaaminen mikäli aikoo nousta isoissa kisoissa palkintokorokkeelle. Tuohon aikaan tiesin miten parhaiten voi ajoittaa kuntoa suurinpiirtein yhtä hyvin kuin mikä on Uzbekistanin presidentin lemmikin lempiruoka...
Olin tunnetusti vuodesta toiseen huonossa kunnossa keväällä ja nousukunnossa syksyllä kun SM-kisat oli jo juostu. Yksittäisiä kuntopiikkejä väläyttelin aina silloin tällöin, yleensä silloin kun kyseessä on viestikilpailu.
Nykyään en voi kehua olevani mikään asiantuntija asiassa, mutta voin sanoa olevani ainakin viisaampi! Tiedän mikä valmistautumistapa toimii omalla kohdallani parhaiten, mikä ravinto toimii (ja mikä ei), millainen verryttely sopii parhaiten yms., olen jopa onnistunut käytännön toteutuksessa useampaan otteeseen. Juttuun on siinä mielessä hankala kenenkään vetää mitään oikeita päälinjoja, koska jokainen on oma tyyppinsä ja jokaiselle sopii erilainen valmistautumistapa. Itselleni esimerkiksi sopii, että kisaa edeltävänä päivänä lepäämisen sijasta teen avaavan harjoituksen tai juoksen kisan, koska diesel-koneeni kaipaa hiukan enemmän herättelyä kuin bensakoneella varustetut yksilöt. Eli kaksipäiväisistä kisoista yleensä toinen päivä on minulle se parempi. Toisekseen syön kisa-aamuna mieluusti suhteellisen tukevasti, niin että starttihetkellä tunnen oloni mielummin puolikylläiseksi kuin nälkäiseksi. Kisa on pilalla mikäli ennen starttia miettii maastossa juoksentelevia kebabeläimiä.
 |
| Otanko nyt tuon puuron vaiko jogurtin? peda.net |
Viime kausi lyötiin pakettiin käytännössä jo ennen kuin se edes alkoi, ainakin henkilökohtaisten kisojen osalta. Porasin muutaman kisan mieleeni missä haluan juosta hyvin (mikäli paikat kestävät), joista ensimmäinen oli Jukola. Lähtökohdiltaan kisaan ei ollut aivan helpoin valmistautua, takana oli yli 12 viikon juoksemattomuus jonka aikana olin tehnyt ainoastaan korvaavia. Parisen viikkoa ennen Jukolaa pääsin vihdoin juoksemaan. Juoksu tuntui hitaalta, raskaalta ja suoraan sanottuna aika p*skalta. Kaikki merkit sotivat sitä vastaan että Jukolassa voisin juosta hyvin... Miten kävikään? Juoksin 36. nopeimman ajan ja henkilökohtaisesti parhaimman osuusajan koskaan Jukolassa!
Miten tähän päästiin?
- Viikkorytmitys: edellinen viikko selvästi kovempi, paljon suunnistusta (viikkoon 6 karttatreeniä), pitkiä vaelluksia (pitkillä vaelluksilla minimoitiin juoksun tuoma penikan liikarasitus) ja viikkoon kolme kisaa
- Päivärytmitys: jukolaviikko meni kutakuinkin rytmillä ma: kevyt (juoksutekniikka) ti: kevyt pitkä + kova (suunnistus) ke: todella kevyt to: kevyt pitkä + lyhyt hermotus pe: VL (rennosti rullaillen) la-su: Jukolan viesti, ei siis liian pitkiä rasittavia pätkiä ja treenien välissä oli hyvin aikaa palautua
- Kisapäivän valmistautuminen: osuuteni oli ankkuripätkää edeltävä, eli aamusta juostava valoisa kuudes osuus. Nukuin vähän mutta riittävästi, pyrin syömään ja juomaan aina kun olin hereillä, eli tavallaan huijasin itseäni ettei nyt olekaan yö - näin vältin yöllä syömisestä johtuvan shokkireaktion mikä taas usein pistää vatsan kuralle.
- Ei ollut mitään hävittävää, keskityin täysillä suoritukseen sillä halusin onnistua
- Täysi keskittyminen itse kisaan, kaikki muu oli yhdentekevää sen vajaa 80' suorituksen ajan. Suunnistuksessa ei ollut enää puolikuntoisena varaa antaa muille tasoitusta
Jokatapauksessa en minä, tuskin kukaan pystyy sanomaan sitä oikeaa tapaa kunnon ajoitukseen. Löysin aiheesta asiallisen blogitekstin, jossa asiaa on mietitty hiukan tieteellisemmin ja yksityiskohtaisemmin.
Mielestäni parhaimpaan lopputulokseen pääsee, kun urheilija räätälöi itse (tai valmentajan kanssa) omalle kohdalleen parhaiten sopivan valmistautumistavan. Täytyy muistaa että ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa, eikä myöskään vääriä tapoja. Vaikka tietäisi miten huippukunto omalla kohdalla ajoitetaan, on se myös onnistuttava toteuttaa käytännössä. Usein tässä kohtaa onnistujat erotellaan epäonnistujista.
Oman oikean tapansa voi löytää vain rohkeasti kokeilemalla. Joskus vaan on epäonnistuttava ennen kuin voi onnistua, joten ei muutakuin omaa tapaa etsiskelemään. Keskity pääkisoihin ja suunnittele jo ennen kilpailukauden alkua, mitkä kisat ovat pääkisojasi. Tarkoitus ei ole olla aina huippuiskussa, kun lyödään numerolappu rintaan vaan riittää kun teet huippusuorituksen tärkeissä paikoissa. Suunnittele siis valmistautumisesi pääkisaan, pienempiin kisoihin voit aina kokeilla eri valmistautumistapoja huoletta sillä niillä ei ole suurta merkitystä ja tällä tavoin saatat löytää sen oikean tavan.
Tällä kaudella olen onnistunut kunnon ajoittamisessa lähes täydellisesti. Halusin juosta HiKin 10mila ykkösjoukkueessa, 10mila alleviivattiin punakynällä jo kauan ennen kauden alkua (Sildien menetys KooVeeseen entisestään lisäsi taistelu-/treenitahtoa). Halusin myös juosta 10milassa hyvin, juoksun jota ei tarvitse jälkikäteen hävetä. Kolmas tavoite oli Huippuliigaan pääseminen ja siellä juosta TOP10.
Kaikki tavoitteet toteutui lukuunottamatta TOP10 juoksua Huippuliigadebyytissä, ehkä ahnehdin liikaa sillä juoksin viiteen päivään kolme kovaa kisaa (10mila, Inov-8 Trail Cup ja Huippuliiga). Se oli yksinkertaisesti liikaa ja myönnän jälkikäteen virheeni. Jokatapauksessa kevät on mennyt lupauksia antavasti, olen pysynyt ehjänä, terveenä ja ennenkaikkea saanut itseluottamusta nostattavia juoksuja alle, mitkä toivottavasti poikivat menestystä tulevaisuudessa!
SM-keskaria ja Jukolaa malttamattomasti odottaen,
M
 |
| Joskus täytyy myös juosta huonosti, Inov-8 Trail Cup. (c)Heikki Virekunnas |
Kaikki tavoitteet toteutui lukuunottamatta TOP10 juoksua Huippuliigadebyytissä, ehkä ahnehdin liikaa sillä juoksin viiteen päivään kolme kovaa kisaa (10mila, Inov-8 Trail Cup ja Huippuliiga). Se oli yksinkertaisesti liikaa ja myönnän jälkikäteen virheeni. Jokatapauksessa kevät on mennyt lupauksia antavasti, olen pysynyt ehjänä, terveenä ja ennenkaikkea saanut itseluottamusta nostattavia juoksuja alle, mitkä toivottavasti poikivat menestystä tulevaisuudessa!
SM-keskaria ja Jukolaa malttamattomasti odottaen,
M
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)