Viisisataakuusikymmentä

Nyt täytyy hiukan keulia...
Takana on kenties onnistunein ja samalla pisin yhtäjaksoinen etelän leiritys, jeah! Aikaa en vastoin odotuksiani saanut revittyä blogin päivittämiselle, en sitten millään. Keskityin treenaamiseen, mikä ei ole huono juttu mielestäni sekään. ;)

AOM2015 long distance & oxherd ready to go! (c)Juan David Pérez

Äkkiseltään en voisi kertoa mitä olisin voinut tehdä paremmin. Parina päivänä heräsin kurkkukipuun, mikä tarkoitti paria huonompaa yötä ja pari yhden treenin päivää. Herkistävä flunssa oli tullakseen, en todennäköisesti olisi pystynyt välttyä siltä mitenkään. Kroppa oli kuitenkin jatkuvasti rasittuneena ja alttiina pöpöille.

Tiivistettynä leiri sisälsi 17 kokonaista treenipäivää, 4 kisaa, 400 km (240km suunnistusta, juoksua 160km), 560 rastiväliä ja yhteensä lähes 40h treeniä. Kehittäviä harjoituksia kertyi kisat mukaanlukien 12kpl. Kisoista WRE-kisat juoksin kisavauhtisena, pitkän matkan rennon kovaa puristamatta kuitenkaan liikoja ja prologin rennon kevyesti. 

Tulokset: http://andaluciaomeeting.com/

Viikko 1:

Ensimmäiset sulan maan juoksuaskeleet mallattiin Punta Umbrian nopeissa hiekka- kangasmaastoissa. Treeniseuraakin oli mukavasti tarjolla, kun reissussa mukana oli veljekset Jussi & Ville ja oman seuran porukasta Perttu, Lauri ja Andreas. Kilometrivauhteja hidasti parhaansa mukaan 3 vuoden takaa (lähempää tuttavuutta tehneet) tutut piikkipusikot ja kaktukset. Tällä kertaa ei tarvinnut kuitenkaan keittiöveistä ja pihtejä onkimaan kaktuksenpiikkejä jaloista.

Umbriassa täysihoidosta vastasi Hotel Barcelo erittäin onnistuneine ruokatarjoiluineen. Ainoana miinuksena voidaan todeta että kolmelle varatussa huoneessa oli alun perin paikat varattu kahdelle. Kävimmekin ystävällisesti ilmoittamassa "I wanna sheet on my bed". Respasta vastattiin "ok, we go and put shit on your bed" - homma selvä...

Yllätettynä keskarin loppusuoralla, (c)Juan David Pérez

Viikon teema oli selvä - suunnistusta, suunnistusta ja suunnistusta! Navigoimistaito oli kaivettava jälleen lumen alta ja sulatettava vielä ennen lauantain WRE-keskimatkaa, armonaikaa 5 päivää. Sulalla maalla ei tarvinnut kauaa kaivella, niimpä olin melkein saman tien back-in-business. Suurin haaste oli tottua Etelä-Espanjalaiseen käyräkartoitus -tyyliin. Jotain ihmeellistä siinä tuntui olevan, kun näin Etelä-Pohjalaiselle luulisi matalat korkeuserot olevan selvää pässinlihaa, mutta eipä ollut.

Kisat vedin kokonaisuudessaan odotuksia antavasti. Tiesin, että takana on ehjä talvi, mutta en kuitenkaan tuntenut oloani etukäteen viime vuoden takaista vahvemmaksi. Edelleen kovalla ja liukkaalla juostessa penikassa on ollut pientä tuntemusta, miksi olenkin välillä joutunut keventämään harjoittelua. Kisoissa olin kuitenkin suomalaisittain kärkipäässä ja sekä pitkällä matkalla, että kokonaiskilpailussa paras suomalainen. Eikä eroa maailman kärkeenkään mitattu enää kymmenissä minuuteissa vaan yksinumeroisissa lukemissa.

Askelia oikeaan suuntaan on siis otettu!

WRE-keskarilla sähelsin turhan paljon alussa, hukaten sekunteja siellä täällä tehden vielä yhden isomman selvän 1,5min virheen - en yksinkertaisesti nähnyt lippua, kun juoksin metrin päästä ohi. Puolen välin paikkeilla tuskailin vielä juuttuneena piikkipuskiin, mutta loppumatka meni virheittä.

WRE-sprinttiä lähdin juoksemaan ilman sen kummempia sijoitustavoitteita. Puntassa oltiinkin laadittu harvinaisen hyvin soveltuva rata - selkeitä reitinvalintavälejä, ilman turhaa aitakikkailua. Juuri sellainen mistä sprintissä pidän! Itse kisassa sain pidettyä paketin kasassa toiseksi viimeiselle rastille saakka, kunnes korvissa jylläävät hapot pistivät näkemään jo pieniä menninkäisiä. Yli puolen minuutin seisoskelu väärän rastin vieressä on sprintissä jo yksinkertaisesti liikaa.

Pitkän matkan könyämistä (c)Ville Uitto

Pitkän matkan taktiikasta olin vielä lähtöviivalla kahta mieltä: puristaakko itsestä viimeisetkin mehut irti (jolloin palautumiseen menee vähintään 2 päivää), vaiko vetää säästellen silmälläpitäen tulevia treeniviikkoja. Kilpailuviettini halusi minun juoksevan kovaa, mutta maalaisjärki taisteli vastaan. Päätin kuunnella järjen ääntä ja juoksin niin, että maaliin tullessa jaksoi tehdä muutakin kuin maata maassa happea haukkovana lahnana. Kohdalle sattui melkein se paljon mainostettu pöljä päivä - sillä erotuksella, että maalissa ei lentänyt pitkää sylkeä. 

Letkoissa pysyminen ei tuottanut ongelmia ja hiukan ehdin jo innostua kun Bertuksin selkä näkyy ensimmäisessä varvauksessa muutaman kymmenen metrin päässä. Seurasin selkää niin ahnaasti, että unohdin mille rastille olen menossa. Löysin itseni väärältä rastilta ja seurauksena tipuin terävimmästä letkasta. Maaliin könysin hajonneen kakkosletkan kärkipäässä n. 6min Bertuksille hävinneenä, mikä ei ole maailmanmestarille 15km matkalla kovin hälyttävä ero.

Viikot 2 & 3:

Leirikeskus vaihtui tuttuun ja turvalliseen Los Cãnos de Mecaan ja yllätyimme, kun koko Sveitsin maajoukkue oli myös valinnut kyseisen mestan maajoukkueleiritykselleen. Sveitsiläiset osoittautuivatkin reissun aikana melkoisiksi vekkuleiksi ja jaoimme varmasti yhtä paljon uteliaita katseita - puolen toisin.

Nautinnollinen maasto, kunhan malttaa pitää tossut poissa vihreältä

Pari päivää meni palautellessa ja seuraava viikko olikin tarkoitus keskittyä enemmän määrään ja taitopuolen kehittämiseen. Tai no, jos nyt tarkkoja ollaan niin tiistai-iltapäivästä juoksin jo kovaa 10km TV-reippaan aikaan 36:32 (mikä on samalla paras VK1-alueen ylärajalla juoksemani aika kympillä. Viime viikkoina ajasta on lohkaistu lähes 1'/viikko). Toiseen viikkoon kilometrejä kertyi yhteensä n. 150 km.

Ehdottomasti TOP3 lukeutuva sprinttimaasto!

Sivussa pari Barbaten leirin helmeä. El Lentiscali, jossa järjestettiin pari vuotta sitten Andalucia O Meetingin pitkämatka. Vejer de la Fronteran upeisiin sokkeloihin oltiin tutustumassa jo kolme vuotta sitten, yhä samat kujat tuottivat hankaluuksia.

Ennen viimeistä viikkoa juoksimme vielä yhden kehittävän harjoituksen, 6x3'/2' + 2x1'/2' MK-mäkivedot. Kovan treeniseuran lisäksi saimme unohtumattoman omaperäisen kannustuksen koko Sveitsin maajoukkueelta, urheiluhenkeä parhaimmillaan. ;)

Viimeinen viikko vedettiin taas hiukan kovempaa. Maanantaina rinnesuunnistusvedot 3 x 1,5 km kovaa, tiistaina pitkä suunnistus,
keskiviikkona kisavauhtinen keskimatka sekä sprintti vauhtileikitellen ja torstaina kevyt suunnistusharjoitus + leirinpäätös.


Loppuun voisin vielä heittää kiteytetyt analyysit leirityksestä:

• Maastot nautinnollisia, mutta lopulta siihen nopeaan hiekkadyynimaastoonkin kyllästyy
• Maastoja kahteen leiritykseen riittävästi, mutta enää kolmannelle kerralle ei Barbatenkaan karttavalikoima tahtoisi riittää
• Säiden jumala oli meille erittäin armollinen - iso plussa!
• Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi - vielä isompi plussa!
• Vajaat kolme viikkoa sopiva aika ulkomaan leiritykselle - rytmitystä, useita kehittäviä treenejä, harjoittelun ja palautumisen suhde (ei tule ahnehdittua liikaa liian lyhyeen aikaan)
• ja ennenkaikkea riittävän pitkä hermoloma arjesta!

Kiitokset veljille!