Let's do it!

RINNNGGGG!!!

Herätys! Talviunet on bloggerin osalta nyt uneksittu. Vaikkakin blogi on viettänyt hiljaiseloa viimeiset puolivuotta, ei harjoittelu kuitenkaan ole nukkunut Ruususen unta. Päinvastoin.

Loukkaantuminen tuntuu olevan nyt täysin mennyttä kauraa ja valmistautuminen uuteen kauteen on hyvällä mallilla. Viime kaudesta vedin johtopäätökset ja analyysit tiiviiksi paketiksi sekä ahtasin ne yhteen kuvaan. Tässä kuva vielä tänne, minkä ahkerat Twitterin selailijat saattoivat bongatakin...

Kauden jälkeen en juurikaan pitänyt ylimenokautta, eikä olisi ollut tarvettakaan. Mitä edes on ylimenokausi? Kilpailukauden jälkeinen jakso, jolloin reenataan jos huvittaa/jaksaa, syödään hyvin ja vietetään "normaali"-ihmisen arkea. Mihin siitä sitten on hyötyä, eihän treenaamattomuus kehitä? Joillekin pitkän kilpailukauden jälkeinen hengähdystauko tekee pelkästään hyvää antaen voimia sekä uutta motivaatiota taas uuteen rypistykseen. Omalla kohdalla kilpailurasitukset eivät kuitenkaan nousseet niin suuriksi, että olisin kokenut kyseistä lepokautta tarpeelliseksi.

Talviharjoitteluun en ole tehnyt paljoakaan muutoksia. Tärkeimpinä parannuksena olen pyrkinyt harjoittelemaan järkevämmin ja keskittynyt harjoitusten laatuun, ilman turhia kikkailuja. Treeniviikon perusrunko koostuu kutakuinkin seuraavanlaisista harjoitteista:

• 2 x kovaa, VK-kynnyksiä tapaillen sekä hiukan MK-rajojen alapuolella
• 1 x vauhtileikittely
• 2 x pitkää 120'-180', toinen juosten ja toinen hiihtäen/pyöräillen
• 1-2 x tukilihasharjoitteita, kuntopiiri tms.
• muuten perusmättöä eli PK1 ja PK2 juosten pääosin poluilla (minimoidaan kovalla alustalla juokseminen)

Viikon kuluttua tiedossa on lenkkareiden ja ennenkaikkea nastareiden ulkoilluttamista Espanjan maaperällä. Vajaa kolme viikkoa on aikaa tehdä laadukkaita treenejä, nauttia sulalla maalla juoksemisesta sekä juosta muutama kilpailu Andalucia O Meetingissä. Tämä on minulle toistaiseksi pisin yhtäjaksoinen aika ulkomailla. Opiskelijan lompakko kiittää, mutta toivottavasti myös kello tykkää kesän kisoissa.

Reissua ennen täytyy vielä viimeistellä työhakemukset kesän työpaikkoihin. Olen myös varmasti monen muun urheilijan tavoin pistänyt merkille erään kiinnostavan työpaikkailmoituksen. Tämä olisi upea mahdollisuus monelle ammattiurheilijan urasta haaveilevalle, joten miksipä jättää tilaisuus käyttämättä? Siispä aion tietysti hakea kyseistä kesäduunia sillä juuri tällaista tilaisuutta olen toivonut jo useamman vuoden ajan. Urheilevaksi kesäduunariksi valinta olisi unelmien täyttymys.

Pysythän linjoilla, seuraavaa raporttia luvassa viimeistään Espanjan auringon alta!

Tomi

Urheilun merkitys

Ensimmäinen plaketti ja hymy herkässä

Kaksi kertaa päivässä, seitsemän kertaa viikossa, 19 vuotta elämästä, 600 tuntia vuodessa, yli 5000 euroa kaudessa, 6000km vuodessa (hyvälumisina talvina enemmän) ja kirsikkana kakun päälle - vuodessa jopa 50 000km matkustelua urheilun parissa. 

Siinä muutama fakta urheilun vaatimista panostuksista. Arkipäivää urheilijoille, mutta ehkä outoja asioita normaaleille kaduntallaajille jotka näkevät ainoastaan korokkeella hymyilevän urheilijan eikä työtä/uhrauksia menestyksen takana.
Nämä uhraukset kertovat miten tärkeää roolia urheilu elämässä esittää. Aikaa ja rahaa urheiluun saa upotettua mielin määrin, käyttäisin ehdottomasti enemmänkin jos joku sitä pystyisi lisää jakamaan.

Urheilijan arki lähtee kiireisesti käyntiin heräämisestä. Välitön kroppa-analyysi tapahtuu automaattisesti joka aamu sen kummempia miettimätä.
- Olenko väsynyt, onko kipuja, johtuuko tämä aamutukkoisuus allergiasta vaiko alkavasta flunssasta?  ja kaikkein tärkeimpänä;
- Pystynkö vetää päivän treenin ottamalla siitä kaiken hyödyn irti?

Yksiä urheilun hienouksia, Snowflakes seikkailu 2013

Seuraavana on suunniteltava päivän ruokailuja, treenejä, opiskelua/töitä, ruokailurytmiä, lihashuoltoa ja lepoa, kaikki tottakai urheilun ehdoilla aina tärkeää vapaa-aikaa unohtamata.
- Mitä voin syödä, milloin olen tarpeeksi sulatellut ruokaa että voin lähteä lenkille, missä välissä ehdin tekemään päivän toisen harjoituksen ja opiskella, ehdinkö lepäämään tarpeeksi? Myös kaverin kanssa pitää ehtiä käydä kahvilla.
Siinä on aikataulutukselle haasteita kerrakseen.

Lopulta päädytään siihen lopputulokseen, että urheiluun käytetty aika on käytännössä 24h/vuorokausi jos haluaa tehdä kaiken parhaalla mahdollisella tavalla. Parhaimpina päivinä Vaasassa pystyin elää lähes ammattiurheilijan elämää niin, että jokainen yksityiskohta meni urheilun ehdoilla;

- 0700 herätys ja kevyt aamupala

- 0730 kevyt aamulenkki

- 0810 pesut ja vahvempi aamupala

- ruuan sulattelut ja ehkä opiskelua

- 0930 valmistautumista päivän ekaan treeniin

- 0930-1100 Ap. treeni

- 1130-1230 Lounas

- 1230-1430 luennoilla istuskelua, ruuan sulattelua ja samalla jalkojen hieroskelua

- 1500-1530 kevyt välipala ja sulattelua/päikkärit/valmistautumista päivän toiseen reeniin

- 1600-1800 Ip. reeni

- 1800- pesut ja toinen lämmin ateria

- 1900-> venyttelyt, iltapala, opiskelut, tehtävien teko, vapaa-aika ja sosiaalielämän elvyttämistä

- ja joskus nukkumaan kun kaikki tarpeellinen ja vähemmän tarpeellinen tehty

Joskus jostain tekijästä on tingittävä ja itselläni parhaimpinakin reenijaksoina se on myöhäinen nukkumaanmeno. Milloin viivyttäjänä on normaalisti viimeiseen iltaan jääneet koulutehtävät ja milloin syy on yksinkertaisesti kaivatun vapaa-ajanvieton käyttämistä pikkutunneille saakka. Jotain on tehtävä kun nukkumatti ei soittele ennen puoltayötä.

Pohjamutia kyntämässä

Silloin kun elämä pyörii urheilun ympärillä ja epäonnekseen onnistuu hankkimaan itselleen kaveriksi urheiluvamman - tuntuu että koko maailma kaatuu. Intohimo omaa lajia kohtaan on niin suuri, ettei sitä tahdo millään sulattaa vastoinkäymisiä. Viikosta toiseen korvaavien harjotteiden tekeminen ajaa itseluottamuksen syvälle pohjamutiin, ja niiden kaivaminen sieltä ei ole helppo tehtävä.

Toisaalta itse olen lajini valinnut ja vammat kuuluvat urheiluun. Se on hyväksyttävä. Menossa on urallani nyt toinen vamma ja välillä tuntuu että koko talven työ on valunut 10 viikossa hukkaan. Toisaalta tiedän että ne pohjat on tehty talvella, nyt on ainoastaan kysymys siitä pystyykö säilyttää perustason korkealla kuntoutumiseen saakka.

Varovasti täytyy todeta, että jalka on alkanut viime päivinä näyttää parantumisen merkkejä. Ensimmäiset melkein tunnin mittaiset juoksulenkit on takana - vieläpä lähes kivuttomasti! Mielestäni olen vaivan eteen tehnyt lähes kaiken mahdollisen että se ottaisi parantuakseen. Tutkinkin harkkapäiväkirjaa miten ja milloin ensimmäiset kivut ilmenivät, sekä mahdollisia syitä + hoitokeinoja vamman paranemisen eteen.

Ensimmäiset tuntemukset penikassa ilmenivät 21.3 Sitä edeltävänä viikkona 11.3 jouduin keskeyttämään 10km TV-kovan 8km:n kohdalla jumisten pohkeiden takia. Tapahtumia edeltävinä viikkoina oli takana kovia viikkoja sekä muutoksia harjoittelussa.

- Kaksi viikkoa Portugalissa leirillä, reissun jälkeen kärsin lyhyen reissuflunssan, minkä jälkeen juoksukunto oli huipussaan. Nostin viikon pitkän lenkin matkaa päälle 30km ja 3h. Ehdin tehdä pitkiä lenkkejä kolmena viikkona (pisin lenkki päälle 35km) juostuna osin asfalttia, polkuja ja hiekkateitä pitkin. Lopullisesti jalka hajosi 28.3 TV-reippaan jälkeen eikä seuraavana päivänä kävelty kivuitta.

Voittajafiilis!

No, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen niin uskon myös tammikuussa loukkaamani polven ja pari vuotta sitten sattuneen sisäreiden revähdyksen vaikuttaneen tähänkin loukkaantumiseen jollain tapaa. Kyseessä siis on sama jalka. Myös juoksumäärien lisääminen sekä kuluneet lenkkarit vaikuttanevat asiaan.

Kuntoutumiseen on käytetty lähes kaikki poppaskeinot sekä rahat. On käyty huippuhierojalla, kysytty neuvoja fysioterapeutilta ja vanhoilta lääkäreiltä, hierottu itse kylmä-kuuma hoidon kera, tehty korvaavaa harjoittelua, uitu ja vesijuostu, syöty tulehduskipulääkkeitä sekä levitelty Voltarenia, venytelty, rullailtu foamrollerilla, vuorattu jalan ympäri kinesioteippiä, käytetty kompressiota ja milloin mitäkin.

Lopulta siirryin fyssarin puoleen ja kokeiltiin syöttää jalalle alipainehoitoa sekä ultraa. Fyssari myös määräsi minulle venyttelyharjoitteita pilatesrenkaalla sekä foamrollerilla rullailua. Siinä ahkerasti toteutin päivittäin määrättyjä liikkeitä ja jo kahden käyntikerran jälkeen parantumisen merkit näyttäytyivät, pystyin juoksemaan ensimmäistä kertaa 10 viikkoon!

Vaivan taustalla on siis useita syitä, eikä paraneminenkaan lähtenyt käyntiin pelkästään yhden vaivan selättämisellä. Uintia, rullailua, venyttelyä, kinesioteippiä, kompressiota tai fysioterapiaa ei sovi unohtaa vaikka jalka onkin parempi. Innolla odottelen kun jälleen pääsee mallailemaan askelmerkkejä yleisurheilukentällä tonnin vetojen merkeissä. Nyt jokainen juoksuharjoitus vie eteenpäin, mutta jalka ei ole täysin valmis kovaan juoksuharjoitteluun.

Mitä vaan urheilun tähden,
Tomi

Vammailua

Männä mannasta

Viime mannasta on aikaa. Kisan jälkeen kilpailukeskuksesta linja-autoille kävellessä totesin jätkille olevani ensivuonna (-14) tiomilassa kovassa iskussa ja nimeni löytyvän 1. joukkueesta. Siinä hiukan poikien kanssa naureskeltiin ja todettiin että olisihan se kovan työn takana...

Kukaan ei oikein tainnut ottaa uhoa tosissaan, liekö minä itsekään seisoneeni täysin sanojeni takana vai oliko sekin vaan perus "ens kauel" -heitto. Tosiasia kuitenkin on, että se onnistumisen tunne mitä syksyn kisoissa koin monen vuoden hiljaiselon jälkeen oli jotain niin uskomatonta etten halunnut jättää sitä yhden syksyn kokemukseksi. Halusin kokea sitä yhä enemmän, joten oli tehtävä muutoksia

Koko talven reenasin mielessäni 1.joukkue ja 10mila. Se oli ehdottomasti tavoite nro:1. Kauden jälkeen en pitänyt ylimenokautta, en tarvinnut sitä enkä halunnut heittää hyvää kulkua hukkaan. Aina kun väsytti, potkin itseni (tai kämppikseni potki minut) liikkeelle muistuttamalla 1.joukkueesta. Viimeistään Portugalin onnistumisista hämmästyin kuinka nopeasti tulokset paranivat ja kehitystä tapahtui. Ensimmäistä kertaa totesin (toki hiljaa itsekseni), että tavoitteeni on ihan realistisesti tavoitettavissa.

---

Nyt starttaa 6 viikko jalkavaivojen kanssa. Maanantaina kävin mm. Pekka Koskelan henkilökohtaisen hierojan pakeilla (saattoi kestävyysurheilijan pohkeet tuntua niihin tukkeihin verrattuna melkosilta riu'uilta). Arilla on myös kestävyysurheilijataustaa ja kokemusta aina olympiajoukkueen hierojana toimimisesta, eli varmasti pääsin osaavan kaverin käsittelyyn.

Penikkaa auottiin ja samalla Ari kävi läpi molemmat jalat kokonaan. Penikka osoittautuikin todella hankalaksi tapaukseksi sekä lisäksi molemmista jaloista piriformikset olivat jumissa mikä voi olla syynä jalan säteilykipuun. Lisäksi syväjumia löytyi pahoin takareisistä, mistä Ari puhuikin että nämä kun saadaan auki - lähtee 10km ajasta minuutteja. Olisihan se kauheaa mikäli näin käy...;)

Uusi aika on varattu lauantaiksi. Tällähetkellä olen odottavaisin mielin ja toivon, että muutoksia tuntuu pikaisesti. Jälleen on pakko todeta kuinka urheilu osoittaa arvaamattomuutensa. Tänävuonna siis tiomila jää osaltani pelkästään haaveeksi, eniten harmittaa koska en päässyt antamaan lainkaan tiomila -näyttöjä. Ahnehdinko liian suuria paloja? - En tiedä, aion selvittää enkä halua samaan tilanteeseen enää koskaan. Vaikka takana on kaikkien aikojen paras ja ehjin harjoittelukausi, niin nykytilanne ei anna aihetta iloon. 

Lähiaikoina luvassa harjoittelusta vammailun aikana sekä toivottavasti vammailun jälkeen.

Treeni-iloja

Tomi