Kausi -13 pähkinänkuoressa

On jälleen se aika vuodesta, kun pääkisat ovat ohi ja on aika käydä lpi mennyttä kautta sekä tehdä samalla parempi suunnitelma ensi kaudeksi.

Kaudelle 2013 oli edellisistä vuosista poiketen hiukan erilainen valmistautuminen alla. Oli muun muassa varusmiespalveluksen suorittamista. Sain armeijassa urheilla paljon ja ennenkaikkea monipuolisesti. Hyvän peruskuntoharjoittelun lisäksi armeijan aikana pystyi helpommin pitämään kiinni päivärytmistä.

Talviharjoittelukausi oli jälleen katkonainen. Oli useita sairastumisia eikä pitkiä ehjiä treenijaksoja kertynyt kovin monia. Aiemmista vuosista poiketen talven aikana tuli käytyä uimassa ja hallissa juoksemassa selvästi enemmän. Uinti toimi hyvänä huoltavana harjoitteluna lihaksille ja hallitreenit toivat hyvää vaihtelua jäätiköllä juoksemiseen. Kokonaisrasitus pääsi kasvamaan helposti liian suureksi, koska lepoaika oli usein kortilla.

Keväällä kilpailukautta pyöräytettiin käyntiin Kevätyönviestillä. Lumessa tarpominen oli minulle tuttua puuhaa ja juoksinkin Kevätyössä hyvin. Kevätyön jälkeen tapahtui jotain, mitä en osaa selittää miksi niin tapahtui. Jalat tuntuivat kisasta toiseen voimattomilta eikä suunnistuskaan ottanut sujuakseen. Finnspring, kuten myös muut kevään kisat menivät penkin alle. Juoksu ei yksinkertaisesti kulkenut. 10milassa oli nähtävissä välähdyksiä paremmasta. 10milan jälkeen hyvä vire jatkui hetken, kun nappasin ensimmäisen henkilökohtaisen SM-mitalin ja kultaisen sellaisen. Kulta tuli sotul (sotilasurheiluliiton) ampumasuunnistuksen SM-kisoista.

Kesän ensimmäiset SM-kisat eivät tuoneet sen enempää menestystä, sama alavireys jatkui kisasta toiseen. Armeijan jälkeen aloitin kesätyöt kartoittajana. Tehtäviin kuului suunnistuskarttojen tekeminen ja päivittäminen. Samaa työtä olen tehnyt myös kahtena aiempana kesänä. Kartoittamisen hyödyt alkoi syksymmällä näkyä virheiden vähyydessä. Tosin työt veivät aikaa harjoittelusta, eikä 8h kartoittamisen jälkeen ollut liikaakaan energiaa lähteä lenkkeilemään.

Omalta kohdalta loppukesän/-syksyn kelkan suunnan kääntäjä oli KRV:n kaksi viimeistä osakilpailua. Onnistuin suunnistuksellisesti maaston vaikeuteen nähden hyvin. Juoksu tosin ei ollut läheskään toivotulla tasolla. KRV:n jälkeen määräsin itselleni tehokuurin nimeltä suoharjoittelu. Tavoitteena kohentaa mäkijuoksukuntoa SM-pitkille mennessä. Osasta suotreeneistä kerroin myös edellisissä teksteissä, mitkä olette varmasti lukeneetkin.
KRV; Day3, Day4

SM-pitkillä karsintaan lähdin matkaan turhan yltiöpäisesti, sen lisäksi kisan aikana opettelin ensimmäistä kertaa käyttämään rannekompassia. Moni ajattelee nyt että miksi ihmeessä? Aloittelijamaista höntyilyä... vai oliko? Todellisuudessa kadotin peukalokompassini Snowflakes seikkailussa, pitkään olen harkinnut hankkivani seuraavaksi rannekompassin. Niimpä pakon edessä hankin sen karsintapäivänä kisakeskuksesta.

Opettelu meinasi toki maksaa arvokkaan finaalipaikan sillä kahdella ensimmäisellä rastivälillä kartoitin maastoa koko rahan edestä, mutta loppumatka tulikin mukavasti kärjen vauhtia. Loppumatkan hyvä tekeminen antoi itseluottamusta finaaliin ja ajattelin, että tästähän voi tullakin jotain. Finaaliin lähdin hyvin levänneenä ja tankanneena. Finaalissa tuli ehjä varma suoritus, loppumatkasta parantamisen varaa jäi parissa reitinvalinnassa ja fyysisessä puolessa. Plakettia lähdin tavoittelemaan, tuloksena kuitenkin 13. sija. Uusi kompassihankinta osoittautuikin hyväksi valinnaksi.
Karsinta, finaali

Syötteen "päämatkalta" lähdin siis tyhjin käsin kotiin. Tulevaan SM-keskimatkaan valmistauduin lähinnä tekemällä ainoastaan kovavauhtisia harjoituksia, koska juoksuvire oli hyvä. Miksi sitä itseään turhaan säästelemäänkään. Taisin siinä sivussa tehdä myös yhden raastotreenin suolla. Keskimatkaa edeltävä viikko meni lähes täysin levätessä. Kisasta en edellisien vuosien valossa odottanut mitään, sillä olen muistaakseni kerran tai kaksi aiemmin päässyt finaaliin saakka. Viikonlopun päätavoitteen asetin SM-viesteihin, koska tasavahvalla joukkueella tiesin meillä olevan hyvät mahdollisuudet mitaleille.

Karsinnassa kuitenkin yllätin itseni ja aika varmasti monen kilpakumppanini voittamalla oman karsintaerän. Tein karsinnassa n. 40s virhettä, mutta se riitti voittoon. Karsinnan ja finaalin välisen ajan vietin rauhallisin mielin, alitajunnassa tietenkin mietin mennyttä karsintaa. Mitä tein oikein ja miksi meni niin hyvin. Yritin siirtää samoja asioita mitä tein karsinnassa myös finaaliin. Aika vierähti nopeasti ja lähdin verkkailemaan. Finaalin lähtöpaikalle hölkkäillessäni olo tuntui ihmeellisen vähäenergiseltä vaikka mielestäni tankkasin riittävästi. Tuntui jopa siltä, että olisi hiukan nälkä. Koitin poissulkea näläntunnetta mielestäni ja keskittyä täysillä finaaliin. Starttihetki koitti ja ampaisin matkaan. Juoksu tuntui hyvältä, mutta sorruin ensimmäisillä rastiväleillä yliyrittämiseen ja tein liikaa virhettä. Keskivaihe meni kohtuullisesti, mutta juoksuvire ei ollut enää karsinnan tasolla. Energiavarastot olivat loppumaisillaan. Juoksuvire laski laskemistaan loppua kohden ja väsyneenä ajauduin lopussa vielä liian kauas rastiväliltä sivuun. Tuloksena pitkänmatkan tapaan 13. sija.
Karsinta, finaali

SM-viestiaamuna olo oli jälleen hyvä ja itseluottamusta uhkuen lähdin avausosuudelle tavoitteena antaa hyvät lähtöasetelmat Tõnikselle ja Otolle. Rastit löytyivät erinomaisesti eikä juoksuvauhdissakaan ollut valittamista. Vedin kärkiletkaa valtaosan matkasta, lopun kangasmaastotyyppiselle pätkälle lähdettäessä juoksuvoimainen Kuopion Suunnistajien avaaja ampaisi kärkeen. Loppumatkakin tuli lähes virheettömästi, ainoastaan toiseksi viimeiselle rastille koko kärkiletka teki pienen n.30s hermopummin. Lähdin kaartamaan vasemmalle koska luulin tietäväni missä olin. Muut seurasivat mutta hoksasivat rinteessä ylempänä olevan rastin ennen minua ja saivat pienen eron aikaan. Imin eron kiinni viimeiselle rastille tultaessa ja tulin lopulta kärkiletkassa vaihtoon neljäntenä. Jätkät hoitivat myös omat osuutensa mallikkaasti tehden toki pieniä virheitä. Siitä huolimatta kolme joukkuetta oli meitä nopeampia ja jäätiin harmittavasti nuolemaan näppejämme. Mitaleille yltäminen olisi vaatinut kaikilta täydellistä onnistumista.
Tulokset

Maailman (4.) parhaita!

SM-viikonlopuksi sattui siis omalle kohdalle varsinainen "pöljä"-viikonloppu. Tuosta lähti käyntiin kohdallani erityinen onnistumisten kierre mitä en ole koskaan aiemmin päässyt kokemaan. Keskimatkan ja viestin jälkeen on tuntunut niin harjoitusten kuin kisojenkin menevän enemmän putkeen kuin penkin alle. Toissa viikonlopun 25mannaan pääsin vuoden tauon jälkeen edustamaan Hiidenkiertäjien 1.joukkuetta tismalleen samalle osuudelle, kuin 2 vuotta sitten. Uskomaton kokemus jälleen kerran ja sijoituskin parani tuloshäslingin selvittyä pykälällä! 4. sija myös mannasta.



Ajattelin jo päättää kauteni mannaan, mutta Elvis sai houkuteltua mukaan Halikko viestiin. Kannatti lähteä sillä mikä sen parempi tapa päättää kausi, kuin puhtaaseen suoritukseen. Lähdin 5. osuudelle toisena joukkueesta matkaan. Kartta oli hyvä. Näin siinä jotain samaa verrattuna Etelä-Pohjalaiseen maastotyyppiin. Jo alkumatkasta tajusin Rajamäen Rykmentin viestinviejän keikkuvan lähes samaa matkaa kanssani rastilta rastille. En tuudittautunut kuitenkaan peesaajan rooliin vaan pidin kokoajan huolen, että tiedän missä olen ja pyrin tekemään omaa työtä. Välillä koitin karkuun hakemalla parempaa reitinvalintaa ja nostamalla vauhtia, koska voimia tuntui olevan. Kaverin tekeminen oli kuitenkin sujuvampaa, enkä saanut eroa aikaan. Pikemmiten leimasin usein rasteilla myöhemmin. Loppumatka tultiinkin samaa matkaa, eikä HiKiläisten kannustuksista päätellen osuus voinut mennä huonosti. Osuudella olin 9. nopein. Vaihdossa 2:43 Maailmanmestari Valentin Novikovin eduksi, Novikov sai tälläkertaa mun päänahan.

ens vuonna nähään ukois, terveisiä ylimenokaudelle!

Osuustulokset

Pähkinänkuoresta tulikin varsin iso, mutta toisaalta täällä pohjanmaallahan kaikki tapaa olla suurta. ;)
Tämän ajatustenpurkamisen pohjalta työstän seuraavaan tekstiin tarkempaa analyysiä sekä väläytän vuosisuunnitelmaa ensikaudeksi.

Huomenna viimeinen Eepeen YöCupin osakilpailu, mistä lähdetään hakemaan sitä puuttuvaa voittoa. Lopuksi näin vaasalaisittain, hejdå!

Treenineva osa 2.

Noin kuukausi takaperin ennen SM-pitkän matkan kisoja kävin ensimmäistä kertaa tälle kesälle korkkaamassa Jurvalaisen Lamminevan. Neva oli totuttuun tapaan haasteellinen, jos aikomus oli pitää lenkkarit kuivina. 

Neva on suosittu varsinkin metsästäjien käytössä, joskus sinne on muutama marjastajakin eksynyt sillä seurauksella, että lämpökameran avulla ollaan lopulta löydetty suonsilmäkkeestä. Nevalla on siis maailmalla kova maine. Sinne ei kokemattoman kannata suinpäin lähteä koittelemaan "kepillä jäätä", vaan nöyrin mielin, mieluiten kokeneemman mukana. Legendan mukaan muuan omapäinen lainvalvojakin on sinne uponnut kainaloita myöden, kun ei seurannut metsästäjän jalanjälkiä. 

Olen nevalla kulkenut koko pienen ikäni. 15-vuotiaana metsästyskortin saatuani, nevalla on vietetty käytännössä koko metsästyskausi. Sielä on jopa YO -kirjoituksiinkin tullut luettua samalla, kun istuskeli hanhipassissa. Lisäksi treenitunteja nevalla on kertynyt huomattavia määriä.

Treenineva osa 2. 

Lammineva

Näytä suurempi kartta

Lamminevan "parkkipaikka"

Lammineva löytyy Tierannevan tapaan myös Kurikan Jurvan Metsäkylästä. Neva on Tierannevaan verrattuna huomattavasti upottavampi. Lamminevalla Jussin sanoja lainaten "mulahtaa aina vähintään polviin asti".  Liikkuminen nevalla on kuitenkin täysin turvallista jos pitää mielessä terveen maalaisjärjen. Ei parane ylittää kaikista kosteinta kohtaa jos ympärillä oleva rahkasammal "hyllyy" viiden metrin säteellä.

Tässä kohtaa kehottaisin miettimään ylittämistä uudemman kerran

Lammineva on niin metsästäjien, mutta myös luonnonsuojelijoiden luvattu neva. Siispä muista kerätä roskasi pois.

...ja niiden jälkimmäisten pystyttämä taidonnäyte (naulattu suoraan elävään puuhun)

Lammineva sopii kilpaurheilijoille kuin nenä päähän. Miksei myös kovempaa harjoitusta tarvitsevalle kuntoilijalle. Vastusta varmasti löytyy riittävästi, sekä alue on tarpeeksi laaja pidempäänkin lenkkeilyyn. Lähimmältä tieltä on nevan reunaan matkaa 500-600m, joten kynnys lähteä nevalle on hyvin matala.

Lamminevaa parhaimmillaan

Varsinaista merkittyä reittiä ei ole, mutta nevalla kulkee useita metsästäjien/ luonnossa liikkujien synnyttämiä polkuja. Polkuja seuraamalla nevalla liikkuminen on turvallista.

Kouluarvosanaksi asteikolla 1-5 antaisin Lamminevalle;

5-

+sijainti

+vaihtelevuus

+sopii erinomaisesti niin kilpaurheilijalle, kuin myös kuntoilijalle

+haasteellisuus

+mahdollisuus suojalkapallon pelaamiseen

-nevaa tuntemattomalle jopa vaarallisen upottava

-alue vahvan hirvikärpäs -kannan suosiossa

Tevoitteena on julkaista Treenineva osa 3.:n ennen lumen tuloa.

Loppuun pieni loppukevennys Lamminevan tapaan, olkaa hyvä!

Treenineva osa 1.

Taakse ovat jääneet armeijan vihreät, uskomattomat kokemukset ja saunan hikiset vaatekaapit.

Vain Lumi Ski Club on säilynyt! 

Lumi Ski Club osallistui Ylistarossa järjestettyyn Multi-Sport seikkailukilpailuun vahvalla menestyksellä sillä 1. joukkue karkasi voittoon ja 2. joukkue sekin hienosti varamiehisenä 6. sijalle! Katseissa siintää jo vahvasti Snowflakes seikkailu johon LSC:n on tarkoitus lähteä jälleen kahden joukkueen voimin. Siitä lisää LSC:n nettisivuilla.

Omat kiikarit on kohdistettu tarkasti Pudasjärven Syötteelle, jossa kisataan 7.-8.9.2013 pitkän matkan SM-mitaleista. Semmoista tornaria tuolta Syötteen suunnalta on kuulunut, että hyvä mäkikunto ei riitä vaan se täytyy olla kivenkova! Vahvat reisi- ja pakaralihakset omaava siis on niissä maastoissa vahvoilla..

Niimpä otin neuvosta vaarin ja olen viimeisten kolmen viikon aikana ottanut ohjelmaan selvästi enemmän mäkijuoksua/-vetoja, suokävelyä/-juoksua ja nousuvoiman kehittämistä. Tämän lisäksi arkipäivän ohjelmaan lukeutuu 8h kartoittamista. Suomeksi sanottuna paarmojen, mäkäräisten (enkä tarkoita Kaisaa) ja sääskien kiusaamana pitkin mettikköä tarpomista parhaimmillaan +30 asteen helteessä. Toisinaan Suomen kesä näyttää parhaat puolensa olemalla Petri Nygårdin sanoin "kylmä, lyhyt ja harmaa".

Vaikka Etelä- Pohjanmaalla tunnetusti kaikki on suurta, ei näin voi todeta jos maanmuotoihin on katsomista. Täällä jos aikoo löytää hiukan paskatunkiota suuremman mäen, täytyy melkeinpä poikkeuksetta lähteä monen kymmenen, ellei sadan kilometrin päähän. Näitä ovat mm. Seinäjoen Jouppilanvuori - tuo "vuori"kin on huiputettavissa helposti vajaassa 2 minuutissa, joten kovin kummoisesta nyppylästä ei ole kyse. 

Täälläpäin mäkien korvikkeena on käytetty kautta aikojen suoharjoittelua. Mm. Mietaan Jussikin pinnalle pomppas, kun vuosia kolusi pitkin pohjattomia nevoja. Näin ollen otin jälleen kerran suunnaksi nevan, enkä minkä tahansa nevan. Vaan Tierannevan, jossa olen isosiskoni Katin kanssa aikoinaan treenannut lukemattomat kerrat lähinnä hiihtoa varten.

Tästä lähtee rullaamaan juttusarja, jossa käyn läpi kokemuksia eri nevoilta/soilta, eri puolilta maakuntaa. Tarkoituksena on auttaa teitä löytämään se itselle sopivin suo/neva, samalla kannustaa kokeilemaan suokävelyä, suojuoksua, suojalkapalloa tai jopa suorämpimistä (vaatii hiukan märjemmän suon). Suotreenissä nappaat samalla kaksi kärpästä samalla iskulla, nimittäin hyvän treenin ja samalla kaunistut. Turvekylvythän tekee hyvää iholle! Kuitenkin ennen nevalle lähtöä mukaan kannattaa pakata ainakin riittävästi nestettä, vaihtovaatetta, ei niitä parhaimpia lenkkareita, sauvat helpottaa asiaa sekä riittävästi asennetta inisijöitä, pörrääjiä ja surisijoita vastaan.

Treenineva osa1.

Tieranneva

View Larger Map
Tieranneva sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Kurikan Jurvan Metsäkylässä. Tierannevan ovat tiettävästi ensimmäisinä treenimielessä bonganneet Närvän sisarukset Tomi ja Kati. Alussa oli ainoastaan märkä neva johon lukemattomien käyntikertojen jälkeen muotoutui selvästi erottuva polku. Polun kohta on kuivimpinakin kesinä poikkeuksetta ympäröivää nevaa upottavampi ja märjempi paikka, joka suorastaan vetää puoleensa.
Kävin testaamassa Tierannevan polun pitkän tauon jälkeen. Heti ensimmäisen testijuoksun jälkeen totesin polun olevan totutussa kunnossa. Nuo tutut pohjattomat suonsilmäkkeet olivat tallella, kysymykseen; miten syvälle sinne voi upota? Ei löydy kunnon vastausta. En itsekään tiedä, riippuu paljolti vauhdista, kengän koosta ja uskalluksesta.

Tieranneva ensimmäisen testijuoksun jälkeen

Polun pituus on päästä päähän n. 170m. Ja aikaa tuohon matkaan juosten meni 1,31, joka on Tierannevan epävirallinen ennätys.

Polun päät on merkitty tämänlaisin "merkein"

Tieranneva sopii hyvin kuntoilijalle ja miksei aktiivisemmallekin liikkujalle. Halutessaan sieltä löytää kantavampaa pohjaa, ja lisävastusta kaivatessaan voi siirtyä upottavampaan kohtaan polulle. Neva sijaitsee asfalttitien välittömässä läheisyydessä, joten nevalle on matala kynnys lähteä.
Lopputulemana antaisin arvosteluasteikolla 1-5 Tierannevalle arvosanan;
3+
+ sijainti
+ selvästi erottuva reitti
+ vaihtelevuutta löytyy

- suojalkapallon pelaamiseen turhan vähän avonaista aluetta
- kilpaurheilija jää kaipaamaan todellista karpaasien rämpimis -osuutta
- neva on ojitettu muutama vuosi takaperin, ilman ojitusta olisi selvästi upottavampi

Seuraavassa osassa rämmitään jossain päin Kurikka-Jurva akselia. 
Siihen asti näkemiin ja kuulemiin!