Kun nastarit otti loman kohti valoo

Helmikuun lopussa lennin Hikin edustuksen imussa pariksi viikoksi Portugalin aurinkoon.

Viime etelän leirityksestä olikin aikaa, joten tästä mahdollisuudesta täytyi repiä kaikki hyöty irti. Suomessa kun urheilijan tie huipulle on tehty valmiiksi mahdollisimman kivikkoiseksi, ettei sitä moni pysty taikka ole edes mahdollisuutta lähteä kulkemaan. Tähän vielä kun lisätään urheileva opiskelija, niin pelkästään opintotuen varassa elelevä voi etelän leirityksistä haaveileva haudata haaveensa samantien. Ja syvälle.

Jo etukäteen tein itselleni selväksi että satsaus kisoihin jätetään myöhemmäksi sillä pääkisat ovat vielä edessä. Tärkeimpänä pidin kuitenkin POM:in WRE keskimatkaa, johon valmistautumisena vietin edellisen iltapäivän lepäillessä. Kisat koluttiin reenien ohessa ja sen kummempia säästelemättä. Mielummin pyrin juoksemaan kaikki maastomatkat kisavauhtisesti.

Leiriin valmistautuminen oli pitkään sujunut ongelmitta ja lähes toivotulla tavalla. Kaksi viikkoa ennen lähtöä sairastuin flunssaan. Edellisestä kunnon sairastelusta ehtikin kulua yli vuosi, joten olihan tämän katkottoman reeniputken joskus tultava tiensä päähän. Flunssa viipyili kropassa yli viikon ja vaati tietysti veronsa juoksuvireestä. Vaivoin pääsin juoksemaan vajaa viikko ennen lähtöä eikä lähtöpäivänäkään olo ollut täysin terve.

Itse leiritys oli mielestäni todella onnistunut. Lauri laati leirille tiukan harjoitussuunnitelman, joka sisälsi kiteytettynä 6 kisaa, 8 treeniä maastossa, pitkän vaelluksen sekä lisäksi perusmättöä.

Äijät valmiina, missä gepsit?

Kevyen 24h matkustuksen jälkeen Vaasan Gerbyntieltä aina Portugalin Viseun Santariin, lähdimme tekemään lähempää tuttavuutta paikallisiin piikkipusikoihin. Mikä iloinen jälleennäkeminen!

Kaiholla muistelen parin vuoden takaista yhteentörmäystä kaktuksen kanssa.

Maastotyyppi tuli samantien selväksi. MCO:n paripäiväisissä kisoissa riitti kavuttavaa, haastavaa ja pienipiirteistä kalliosyherikköä. Piikkipusikoista puhumattakaan. Siis kaikkea mistä suunnistaja voi vain haaveilla! Pystyvihreää ja vihreää oli välteltävä mahdollisimman paljon sillä eteneminen niissä kohdin oli paikoin lähes mahdotonta.

Löin samantien Hong Kongin edustajalle luun kurkkuun @J. Oliveira

MCO lähti nihkeästi liikenteeseen. Olin keskimatkalla sekä hapoilla, että pahasti hukassa. Pistin hapokkuuden sairastelun ja edellispäivän matkustamisen piikkiin. En yksinkertaisesti ollut palautunut. Seuraavan päivän pitkämatka kauhistutti jo ennalta pituudellaan ja noususummallaan. 14,3km ja lähes 700m nousua kesyttää kovakuntoisemmankin pihkaniskan. Omat energiavarastot ja taidot riittivät n. 8km:n kohdalle missä väliajoissa olin vielä toisena ennenkuin noutaja tuli. Loppumatka kontattiin maaliin pelkästään pohjalaisella sisukkuudella.

Tomi ottamassa tukea rastipukista ©J. Oliveira

Tomi selvittämässä miltä lippu näyttää jalkojen välistä katsottuna @J. Oliveira

Vaikka MCO:n kisat eivät menneet halutulla tavalla, ensimmäiset WRE -pisteet lämmittivät kuitenkin mieltä. Lisäksi olin parin päivän aikana pystynyt parantamaan kaivattua suunnistuksen sujuvuutta selvästi. Vaikka pieni voimattomuus ja flunssanpoikanen vaikeuttivat reenaamista aluksi, en antanut asian suuresti vaikuttaa omaan tekemiseen. Pyrin tekemään harjoitukset kuitenkin kroppaa kuuntelemalla, mielestäni tähän tulisi aina ehdottomasti pyrkiä.

2 päivää ennen POM:n ensimmäistä kisaa, olo tuntui ensimmäistä kertaa terveeltä. Oli se sitten keskiviikkoillan ja isäntäperheen tarjoaman pizzan- ja viininmaisteluillan tai Välimeren ilmaston ansiota. Jokatapauksessa olin tilanteeseen tyytyväinen. Leiriväsymys alkoi jo kangistaa vetreitä lihaksiani, mutta siitä huolimatta juoksuvire kohosi leirin loppua kohden.

Pommin kisoista jäi huomattavasti parempi maku suuhun. Kartoista ei niinkään. Kartat olivat nimittäin mallia jpeg ja tulostettuja. Piikkipuskan ensin repiessä karttamuovia ja senjälkeen pikku pulahdus (mistä mallisuoritus alla) niin sotku oli valmis. Tuloksena loppuradasta tuli paljon seikkailuhenkisempi. Ongelmaan oli ainoastaan yksi ratkaisu - kahden kartan taktiikka. Problem solved!

Tomi virkistystauolla ©J. Oliveira

WRE keskimatkan kilpailu sujui omasta mielestä parhaiten jos jättää viimeisen päivän takaa-ajon huomioimatta. Keskimatkalla olin tyytyväinen etenkin alkumatkan tiukkaan säksätyspätkään minkä kolusin virheettömästi. Keskivaiheilla ja lopussa tuli toki virhettä mikä tiputti sijoitusta, mutta kokonaisuudessaan tässä kisassa oma rutiinitaso oli korkeimmillaan. Sitä sanoo myös My-O analyysi.

Loppukiteytys: Maastot priimaa ja haastavia, kartat vähän turhankin pikkutarkkoja, onnistuneet kisat ja Laurilta erinomainen leiriohjelma. Ainoastaan kisasään suhteen jäi petraamisen varaa. Alkuleiri oli toipilaana vaikea, enkä voinut ottaa ihan kaikkea irti mitä otettavissa oli. Säästyin ilman suurempia vaivoja ja pystyin nostamaan tasoani kokoajan leirin loppua kohden. Olen tyytyväinen myös siihen, että huomasin ottaneeni isoja kehitysaskelia verrattuna viimekauteen. Matkaa huipulle on kuitenkin vielä paljon. Sinne pääseminen vaatii ehjiä harjoituskausia, sekä paljon tukea.

Huomasin itsessäni saman heikkouden minkä myös Lauri oli pannut merkille. Virheet joita teen, aiheutuvat usein tilanteesta jolloin näen kilpakumppanin maastossa. Tiedottomasti minulle tulee ylimääräinen kiire ja hoppu, mikä johtaa huolimattomuuteen näkyy virheessä. Tähän seikkaan aion jatkossa kiinnittää erityistä huomiota. Heikkoushan ei valitettavasti parannu muutakuin harjoittelemalla.

Tuloksiin löytyy linkkejä "Kalenteri" -osiosta sekä tarkempaa leiriraporttia pitäisi ilmestyä Hiidenkiertäjien nettisivuille jossain vaiheessa. Myös leirin rytmitys on siinä nähtävissä, joten olkaa valmiina kun juttu tulee uunista ulos!

Kun kotisuomesta ei löydy lunta

Nykytilanteesta voisin avata senverran, että kotimaisen suunnistuskauden avaus osaltani viivästyy. Portugalin jälkeen sain hyvän treenijakson alle, mutta ahmin ilmeisesti liian isoja paloja mikä nyt kostautuu. Penikkavaiva alkoi hiipien mutta yltyi sietämättömäksi 1 1/2 viikkoa sitten. Senjälkeen muutama juoksuaskelkin on tuntunut pahalta. Nyt odotellaan lekurin pöydälle pääsyä ja röntgenkuvan tuomiota, mikä poissulkisi toivottavasti rasitusmurtuman mahdollisuuden.

Tälläistä tilannetta ei toivo kenellekkään. Juoksukelit paranevat päivä päivältä ja kesä tekee tuloaan. Joka päivä täytyy hammasta purren tehdä korvaavaa, että edes jonkinlainen perustaso pysyisi yllä. Kateellisena samalla katson vierestä kun muut nauttivat juoksemisesta. Elämä ei aina ole oikeudenmukaista eikä urheilija tervettä päivää näe.

Kun pystytte harrastamaan sitä mitä haluatte, niin nauttikaa vaikka tavotteiden saavuttaminen voikin välillä tuntua raskaalta ja ylitsepääsemättömältä. Sillä minä en tällähetkellä pysty ja voin kertoa että ei ole kaikkein mieluisin tilanne! 
Tomi

Saijonaarasta!

Juuri nyt on Sotshisatsisatsaassa kova kuhina sekä kamppailu olymppiakullista käy kiivaana. Vietetään siis penkkiurheilijan sesonkiaikaa!

Sopivasti ensimmäistä kertaa yli vuoteen sairastuin juuri kisojen avauspäivänä, joten tekosyitä pysytellä vastaanottimien ääressä ei tarvinne etsiä kaukaa. Aina, kun haikailen nurkassa lojuvien lenkkareiden perään, maltan mieleni ja pidän tämän mielessä!

Itänaapurista kelataan hiukan ajassa taaksepäin..
Nuin vaan se talvikin tulla tupsahti ennen muuttolintujen saapumista (vai lähtöä) myös tänne Suomen aurinkoisimpaan kaupunkiin. Pakkasukon pistellessä talven ennätyksiä uusiksi, Onkilahden rantoja värittivät minun lisäkseni kylpevä sorsaparvi sekä pari muuta uhmakasta wannabe -urheilijaa. Lisäksi pääsin jo tammikuun puolenvälin jälkeen avaamaan hiihtokauteni Öiperketin komialla tykkiladulla sekä kaupanpäällisiksi hankkimaan suksenpohjiini uuden nykyaikaisen hionta -kuvion. Osimoilleen näin!

Vuoden 2013 lopussa jokin muutti paatuneita tapojani. Kun lunta ei kissojen tai koirienkaan avulla löytynyt muualta kuin pakastimestamme, yleensä useampia kilometrejä talvessa hiihtäneenä en nyt vilkaissutkaan suksiini päin ennen tammikuuta (ehkä ne nyt kostavat tämän luistamattomuudellaan). Koska hiihtämään ei päässyt, sitä vaan juostiin ja juostiin. Lopulta juoksu rupesi tuntumaan yllättävänkin hyvältä. Jopa liiankin hyvältä. Sellaista tunnetta juoksua kohtaan en ole koskaan aiemmin kokenut.

Ei pyllymät kelit

Olen ollut aina kova jännittämään eri testijuoksuja ja juoksukilpailuja niin, että koitin vältellä niiden suorittamista kaikin mahdollisin keinoin. Taas suunnistuskisoissa en tiedosta jännitystä juuri lainkaan. Tavoistani huolimatta ja juoksumotivaationi ollessa huipussaan nostin nyt kissan pöydälle ja kävin luistelemassa läpi RasKu:n testijuoksun sekä uudenvuodenjuoksun Eurajoella loistavassa säässä. Myöhemmin illalla sanottiin paipai vuodelle 2013 ja terve vuodelle 2014 huikeiden urheiluystävien kesken.

Molemmista juoksuista jäi erittäin positiivinen maku sekä omasta kohentuneesta juoksukunnosta että puhtaasti juoksemisen ilosta. Niinpä talven aikana olen kiivaasti silmälläpitänyt mahdollisia juoksutapahtumia/ -testejä. Tarkoituksena on ainakin käydä juoksemassa Komian Kirkon hölkkä 6.4.2014 sekä vielä muutamia testijuoksuja ennen tositouhujen alkua.

Tapaturmiltakaan ei säästytty

Juoksumotivaation hipoessa pilvikorkeutta, kävimme Antin kanssa mattotestissä. Molemmat ensikertalaisina emme juurikaan tienneet mitä on tulossa. Voin kertoa, että vaikka luulin päässeeni yli pahimmasta juoksujännityksestä... niin NYT jännitti! Etukäteen ajattelin että nyt mie romahan ihan täysin, mutta valjaiden uupuminen ei sallinutkaan täydellistä romahtamista. Ikävä kyllä.

Testistä päällimmäisenä jäi mieleen erinomaiset testitilat ja hyödylliset suuntaviivat harjoitteluun. Testin mukaan mies on kaikinpuolin tasapainossa ja hyvässä nousussa, joten tästä on hyvä lähteä kehittymään kohti kevättä. Parannettavaa on mm. hapenotossa ja laktaatin poistossa, mitkä eivät kolkuttele ihan vielä HeikkisMatin lukemia.

Airilan Hannua lainatakseni viikon päästä starttaa suunnistuksen hallikausi Portugalissa, kun sulasta maasta nautiskellaan MCO:n ja POM:n rastipäivillä. Nyt kuitenkin tärkeätä olisi saada ensin mies kuntoon ja back on the track. Näinä vaikeina aikoina voi vain koittaa pitää yllä harjoittelumotivaatiota käytettävissä olevilla keinoilla.

Omalla kohdalla parhaiten toimii arkistojen syövereistä mm. vanhojen karttojen, VHS-kasettien ja lehtileikkeiden esiinkaivaminen. Hiidenkiertäjien untuvikkona voin vain haaveilla kultaisista muistoista katsomalla vuoden 1987 Jukolan viestiä youtubesta yhä uudestaan ja uudestaan pikkupojan haave mielessäni - joskus vielä minäkin.

"Never give up"

Mennään eteenpäi, sano mummo lumessa

Kauteen 2013 mennessä päällimmäisenä tavoitteena oli parannella jalka revähdysvammasta siihen kuntoon, että pääsee taas treenaamaan tavoitteellisemmin. Ehkä syvimmissä ajatuksissa oli päästä loppusyksystä sille tasolle, että pystyisi taistelemaan jopa SM-mitaleista. Kovemmat tavoitteet olivat kuitenkin vielä tulevaisuudessa, eikä niiden saavuttaminen vielä tällä kaudella ollut tavoiteltua taikka realistista.

Harjoittelusta en pitänyt oikeastaan lainkaan ylimenokautta. Harjoittelua jatkettiin armeijassa aina kun oli mahdollisuus. Koitin tehdä hiukan kaikenlaista monipuolista sälää vailla mitään sen kummempaa suunnitelmallisuutta. Osallistuin eri lajien harjoitteluun muiden mukana intin urheiluleireillä niin hiihtoon, ampumahiihtoon kuin ampumasuunnistukseenkin. Suunnitelmallisuuteen oli erittäin hankala päästä, koska joka viikko oli erilainen eikä ollut varmaa milloin pääsee harjoittelemaan pitkiä jaksoja yhtenäisesti. Ehkä intistä hankittu peruskunto ja monipuolisuus toimi myöhemmin hyvänä pohjana kovempaan harjoitteluun.

Talviharjoittelu noudatti muuten samaa kaavaa, ellei intin urheilu- tai metsäleirit tuoneet omaa vaihtelevuutta mukaan kuvioihin. Kaava oli kutakuinkin seuraavanlainen:

- Yksi/kaksi pidempää lenkkiä hiihtäen

- Kerran viikossa uinti 90´

- Mahdollisuuksien mukaan yksi hallitreeni viikkoon

- Kaksi peruslenkkiä juosten, toinen pidempi

- Yksi/kaksi lihaskuntoharjoitusta

Armeijan aikana lihashuoltoon tuli keskityttyä aikaisempaa enemmän. Urheiluhierojan saaminen mukaan urheiluvalmennusryhmäämme helpotti hieronta-aikojen saantia huomattavasti ja näin ollen lihakset pysyivätkin moitteettomassa kunnossa läpi talven. Lisäksi lähes joka päivä käytin aikaa foam rollerilla rullailuun. 

- Ei ulkomaanleiriä, ensimmäinen vuosi Deltaan/HiKiin siirtymisen jälkeen

- Ennen ensimmäisiä kevään ensimmäistä kisaa (Kevätyönviestiä) kävin n.4 kertaa suunnistamassa intin valmennusleireillä

- Metsäjuoksuun siirryttäessä jalat olivat tottumattomat, lumessa juokseminen tuntui vielä hyvältä, mutta lumien sulaessa jalat tuntuivat yhtä vetreiltä kuin rautakanget
- Kevät meni samoja uria pitkin kuin edellisetkin vuodet, nihkeästi.

- Valon pilkahduksia tunnelin päässä näin ensimmäisen kerran 10milassa, kun suoriuduin ankkuriosuudesta kohtuullisella suorituksella. 10mila loi uskoa loppukauteen muuten penkin alle menneen alkukauden jälkeen.
- Ennen Jukolan viestiä kunto tuntui hyvältä, jokin ei kuitenkaan mennyt putkeen valmistautumisessa. Unen ja ruokavalion merkitys ennen ankkuriosuutta nousi ratkaisevaksi tekijäksi. Omalle kohdalle yöosuudet tuntuvat rytmin kannalta sopivan paremmin
- Jatkossa erilaiseen rytmiin täytyy totutella jo päiviä aikaisemmin, ettei shokkivaikutus muodostuisi niin suureksi.

- Armeijasta kotiuduin 20 kesäkuuta ja senjälkeen aloitin työt Kurikan Kaupungilla kartoittajana
- Työt veivät aikaa harjoittelusta, mutta se toimi toisaalta hyvänä taitopuolen kehittäjänä ja miksei lähes 6h päivittäinen maastossa liikkuminen aiheuttanut myös HiKikarpaloita iholle
- Merkkejä paremmasta KRV:n kaksi viimeistä osakilpailua. Alkuviikko oli väsynyttä töistä sekä taistelua kuumuutta vastaan, mutta hyvin menneet kaksi viimeistä osakilpailua antoivat motivaatiota loppukauteen
- Kesän PK-kausi sujui ehjästi, erilaista ärsykettä toivat mm. Ylistarossa kisattu Multisport ja Tuusulan Snowflakes -seikkailu

- Kunto tähdättiin Syötteelle SM-pitkille. Pitkämatka on aina ollut paras matkani ja sen vuoksi kohensin mäkijuoksukuntoani Syötettä ajatellen erilaisilla suoharjoituksilla ja mäkijuoksuilla. En kuitenkaan ollut fyysisesti vielä parhaassa iskussa Syötteellä. Motivaatio koki pahan kolauksen, sillä pääkisassani jäin tyhjin käsin sekä kohtalaisen vähillä virheillä ero kärkeen oli liian karu.
- Syötteestä selvinneenä, mutta ilman mitään tavoitteita lähdin SM-keskarille tekemään hyvää valmistavaa harjoitusta seuraavan päivän viestiin
- Keskarin karsinnassa oli sitä kuuluisaa "ajamisen iloa" vailla paineita pystyi tekemään huippusuorituksen mikä riitti karsintavoittoon
- Loppukausi osoitti miten paljon itseluottamus vaikuttaa kisasuoritukseen. Varsinkin silloin jos suunnistaja on hiukan epävarma omasta suorittamisestaan. Yksi onnistuminen voi rentouttaa tekemistä niin paljon, että onnistumisia alkaa tulla useampia peräjälkeen.
- Keskarin jälkeen lähes kaikki meni putkeen SM-viesti, harjoitukset, myös pienemmät kisat ja Halikko -viesti, ainoastaan mannassa sorruin lievään yliyrittämiseen

Miksi alkukausi meni niinkuin meni?
- Tehoharjoitukset jäivät armeijassa vähälle, mikä oli ihan itsestä kiinni
- Talviharjoittelu katkonainen -> liikaa sairastelua
- Jalat tottumattomat juoksuun, liikaa hiihtoa liian lähelle kauden alkua
- Suunnistusajattelusta pitkä tauko -> keskittyminen kartanlukuun oli kateissa
- Harjoittelu vailla suunnitelmallisuutta -> harjoittelin vähän kaikkea

Miksi loppukausi meni hyvin?
- Huippukunto ajoittui syksyyn, koska pääsin tekemään tehoharjoituksia kunnolla vasta kesäkuussa
- Kartoituksista taidollista hyötyä
- Itseluottamus onnistumisista
- Tahto saavuttaa tavoitteet sekä tietynlainen itsensä ylittäminen esimerkiksi viesteissä
- Suoharjoitukset
- Ylipitkät kisanomaiset harjoitukset, mm. seikkailutapahtumat
- Vaasaan muutto toi lisämotivaatiota harjoitteluun treenikaverin myötä

Millä eväillä uuteen kauteen?
- Vuosisuunnitelma (tehty lähes valmiiksi) >600h
- Jaksotus
- TJ kerran kuukaudessa (5x1000m, ajoista otetaan KA. Harjoittelun alkaessa ensimmäisen kellotuksen KA oli 3:23)
- Valmentaja hakusessa
- Suunnistusajattelua pidetään yllä talvenkin aikana
- Kerran viikkoon TV-reipas/-kova kehittävänä harjoituksena
- Voimaharjoittelu + vesijuoksu päälle huoltavana harjoituksena
- Kauden lähestyessä on uskallettava heittää sukset nurkkaan ja kehitettävä juoksua
- Ulkomaanleiri helmi-maaliskuussa
- Suojuoksu todettu hyväksi -> jatketaan

Pitkän tähtäimen tavoitteet:
Vuodet 2016 ja 2017 on tiedossa pohjalaisittain hienoja kisoja, sillä SM-kisajärjestäjinä toimivat useat pohjalaisseurat. Vuodet -16 ja -17 ovat siis tärkeitä vuosia minulle. Tulevina vuosina aion panostaa kyseisiin kausiin täysillä sekä luoda mahdollisimman hyvät pohjat ajatellen erityisesti SM-pitkää Lapualla. Mikä sen hienompaa olisi kuin pärjätä silloin melkein "kotikisoissa"!

2016
- SM-sprintti, Vaasa
- SM-viesti, Kurikka
2017
- SM-pitkä, Lapua
- SM-yö, Laihia

Tulevalle kaudelle pääsarjaan siirtyminen tuo omat haasteensa. On hankala asettaa sen kummempia tavoitteita, sillä omaa tasoa ei osaa arvioida riittävän hyvin. Ensi kauden tavoitteet onkin asetettu lähinnä viesteihin. Ikuinen haave on ollut päästä suurviesteissä (Jukola, mila, manna) juoksemaan kovassa joukkueessa, mikä taistelee sijoituksista kärkikymmenikössä. Mannassa pikkupojan haave on toteutunut jo kahdesti. Vuonna 2011 oltiin 3. ja 2013 lopputulosten selvittyä lopulta 4.

Haaveiden toteutuminen edellyttää kovia näyttöjä henkilökohtaisissa kisoissa, jos meinaa ylipäätään päästä mukaan hyvään joukkueeseen. HiKin urheilijasopimuksessa luki Loukkiksen mukaan, että pitää treenata ja olla 80 joukossa rankilla. Treenattu on ja olkoon siis henkilökohtaisena tavoitteena olla pääsarjan rankilla 80 parhaan joukossa.

Lisäksi tarkoituksena on ollut jo pitkään juosta pitkä ultrajuoksu (esim. Vaarojen maraton). Osaltaan ultrapitkiä urheilusuorituksia olen päässyt toteuttamaan viime vuonna kahdessa seikkailutapahtumassa missä suoritusten pituus vaihteli 3-6h välillä. Ensi vuonna on tavoitteena käydä yhä useammassa seikkailutapahtumassa LSC:n tiimillä.

SM-yö on ennakkokaavailujen mukaan se kisa, missä on teoreettisia mahdollisuuksia pärjätä hyvällä suorituksella paremmin. Olen aina tykännyt juosta yöllä. Nuorena pistin vanhemmille yöketuille kampoihin EP:n YöCupissa. Viime kaudella kevätyössä tein myös hyvän suorituksen. Ensi kautta varten pukinkonttiin pistetäänkin uusi lamppu ja uudenvuodenlupauksena lupaan harjoitella yösuunnistusta enemmän.

Lopuksi,
Kiitokset Patanan Mikolle loisto kausianalyysistä joka auttoi myös meikäläisen ajatuksenpurkua!!

Tälläisissä fiiliksissä oltiin viime vuonna tähän aikaan